Tämä on se viimeinen, paljon odotettu tapahtuma ennen vauvan saamista syliin ja uusien haasteiden taltuttamista. Tämä on se pelättu, ihmetelty, ilolla vastaan otettu tilanne, jonka kautta mahassa monta kuukautta majaansa pitänyt uusi ihmisenalku näkee ensimmäistä kertaa omin silmin ulkopuolisen valonlähteen, oli se sitten auringosta tai kattolampusta.

9. synnytyksen alkua voi nopeuttaa saunomalla, liikunnalla, siivoamisella tai kantamalla raskaita tavaroita.
Tiedän, että raskauden viimeiset viikot ovat tukalia olla, kun keho on kuin turvonnut vesipallo ja kaikki tuntuu järkyttävän hitaalta tehdä. Toisaalta miksi lisäisin vaikeaa oloani rehkimällä ja saunomalla, kun mikään näistä ei kuitenkaan toimi. Monet viimeisillään tai yliaikaisina (eli yli 41 viikoilla) olevat äidit toivovat pikkuhiljaa synnytyksen alkavan, jotta olo helpottuisi ja kokeilevat näitä kikkoja. Silti mitään ei tapahdu, verenpaineet nousevat entistä korkeammalle ja parhaimmillaan saa ylisuureksi kasvaneen jälkikasvunsa villiintymään mahassa ja potkimaan viimeisetkin hapen hituset ulos keuhkoista.

10. naisen valtaa pesänrakennusvietti viimeisillä raskausviikoilla
Uskoo ken haluaa, minä en. Eikö ole luonnollista haluta tulla siistiin kotiin rankan kokemuksen jälkeen (esimerkiksi loman), ettei tarvitsisi heti alkaa siivoamaan? Toisaalta mitä muuta viimeisillään olevat naiset kykenevät tekemään kuin makaamaan selälteen ja kiroillen selkäkipujaan. Jos joku pysyy rätti kädessä viimeiseen raskausviikkoon asti, löytyy syy ennemminkin persoonallisuudesta kuin raskausajan hormoneista.

Sitten.. Tästä eteenpäin puhun keisarileikkauksesta eli sektiosta, sillä siten olen lapseni maailmaan tuonut ja alatiesynnytyksestä en tiedä yhtään mitään (enkä myöskään synnytyssupistuksista tai lapsiveden tulosta).
Minulla on aina ollut paha synnytyspelko ja siksi minulle varattiin kaksi viikkoa etukäteen laskettua aikaa eli raskausviikolle 38 suunniteltu sektio.

11. synnytystapa määrittää sen, kuinka hyvä äiti olet
Ja tämän keksinyt voisi mennä oikeasti nurkkaan häpeämään. Kuinka kukaan kehtaa väittää, että yksi ainoa tapahtuma yhden päivän aikana voi määrittää kokonaiset 18 ja useammankin vuoden kasvu- ja kasvatustavat. Miten tapa synnyttää liittyy sinuun lapsen äitinä kymmenen kahdenkymmenen tai neljänkymmenen vuoden päästä? Eiköhän kymmenvuotiaalle kuitenkin merkitse enemmän äidin antaman rakkauden saaminen, huolenpito ja hyväksyminen kuin se, miten sitä on putkahtanut maailmaan.

12. sektio on kivulias toimenpide, josta toipuminen kestää pitkään
Tämä on aihe, johon en usko oleva yhtä oikeaa vastausta. Joillekin se on jälkikäteen kivulias, joillekin taas ei yhtään. Jotkut toipuvat siitä hyvin, joillekin tulee tulehduksia leikkuuhaavaan. Joillakin on myös leikkauspelko, joka voi monimutkistaa prosessia ennestään. Myös leikkuuhaava voi olla pystyssä tai vaakasuunnassa, se voi olla tehtynä äkkiä esimerkiksi hätäsektiossa täysnukutuksessa tai rauhassa äidin ollessa tajuissaan spinaalipuudutuksessa.

Tämän vuoksi laitan tähän oman näkemykseni ja kokemukseni sektion tapahtumista ja päätelkööt kukin siitä sitten mitä haluaa.

* Leikkausta edeltävä iltana alkoi paasto, joka jatkui seuraavaan päivään pitkälti leikkauksen ylikin. Kannattaa syödä tukevasti ennen määräaikaa, jotta jaksaa seuraavan päivän tohinoissa tolpillaan

* edit 2011: synnytyssairaalasta saadut polviin asti olevat tukisukat puetaan aamulla ennen kuin noustaan ylös sängystä. Niitä pidetään koko sen ajan, mitä ollaan sairaalassa eli pari päivää. 

* Leikkausaamuna mennään sairaalaan sovittuna kellonaikana ja ilmoittaudutaan synnytysosaston hoitajille, siis osastolle, joka on myös sama, jonne sitten päädyt takaisin vauvan kanssa (siitä myöhemmin...).

* Tämän jälkeen vaatteet vaihdetaan sairaalan vaatteisiin, jotka ovat myös samalla vaatteet, jotka sinulla on päällä leikkuusaliin mentäessä. (näin ennen: Voit myös saada reisiin asti olevat tukisukat, joiden pitäisi vähentää veritulppariskiä jaloissa. Jos niistä ei muuta iloa ole, ne ainakin lämmittävät.)

* vauvan sykettä seurataan noin puoli tuntia laitteella, johon kuuluu mahan ympäri laitettava "remmi".

* sitten hoitajat haluavat ajella häpykarvat häpykummulta leikkausta edeltävänä operaationa. Fiksuna voi edellisiltana höylätä kummun sileäksi ja siten ei joudu jännittyneenä käyttämään kertakäyttöisiä partakoneen teriä lähellä genitaaleja leikkauspäivänä.

* ja sitten odotetaan... ja odotetaan... Suunnitellut sektiot jäävät hätäsektioiden ja muiden kiireellisempien leikkauksien jälkeen, joten isossa synnytyssairaalassa sektioon pääseminen voi kestää... kauan. Suunnitellussa sektiossa on leikkausjärjestys ja ensimmäisenä jonossa voi myös päästä tunninkin kuluttua sisäänkirjaantumisesta.

Jos kuitenkin kestää pitkään ja sinulle alkaa tulla huono olo, niin kannattaa nykäistä hoitajia, sillä syömättömyys/juomattamuus kostautuu pian verensokerinlaskuna ja kuvotuksen tunteena.

* Kun pääsee leikkaussaliin, siellä odottelee leikkaava- ja anestesia-lääkäri sekä erinäinen lauma hoitajia ties millä titteleillä. Anestesialääkäri laittaa epiduraalin selkärankaan, ja minulla se laitettiin istuma-asennossa leikkauslaverin päällä istuen. Se taisi olla oikeasti spinaali-epiduraali, eli samaa ainetta nopeasti toimivana ja hitaasti poistuvana.

Silloin kun pistosta annetaan, ei saa liikkua, joka oli vaikeaa, koska epiduraalineulan osuessa jonnekin hermoon, jokin raaja nytkähti tahtomattani. Samalla aineen laittamiseen liittyi myös outoa kipua, jota on vaikea kuvailla, mutta jota en ollut aikaisemmin kokenut. Ehkä sitä voisi kuvata kivulla selkärangan sisällä, josta se sitten säteili eri puolille kehoa. Onneksi kuitenkin toimenpide ei kestänyt kuin alle minuutin, joten sellaisen kivun kyllä kestää vaikka hammasta purren.* kun epiduraali-spinaali on laitettu, jalat eivät enää toimi ja hoitajat nostavat ne laverin päälle eli menet makuuasentoon. Jalkoja ei kykene liikuttamaan tuossa tilassa ja kaikki rintalastasta alaspäin on turtana (paitsi voit tietty hengittää kuten tavallisestikin). Tässä välissä laitetaan se mahdollinen kumppani päätypuoleen, kanyyli käteen, happiviikset nenään ja leikkauspeite mahan ja pään väliin pystyyn, ettet pääse tirkistelemään omia vatsapeitteitään, kun sinut leikataan. Sitä myös kokeillaan, kuinka hyvin aistit kosketuksen ja lämmön ja hulluinta onkin, että kipu katoaa, kuumaa ja kylmää ei erota, mutta kosketuksen aistii silti iholla.

* Se, että yleensä sektio tehdään nykyisin horisontaalisesti hiukan häpykarvojen ylle, pelastaa ne kuulut vatsalihakset, joita entinen vertikaalinen leikkaus saattoi arpeuttaa. Veitsenviilto tuntui, kun olisi sormella sivellyt vatsan poikki ja sitten kroppaa heiluteltiin edestakaisin.

* Lopulta minua painettiin voimakkaasti juuri rintalastan alta, että vauva tulisi ulos mahasta ja siinä se synytys oli. Aikaa koko touhuun meni ehkä joku 10 minuuttia, jos sitäkään.

* Kun viimeinvauva on kapaloitu, näytetty äidilleen ja sitä on pidetty sylissä, tämän puoliso tai muu tuki lähtee vauvan mukana synnytysosastolle. Sinä jäät leikkuupöydälle kokoon kursittavaksi. Tässä kohtaa toteaisin, että minulla on kolme paikkaa, joissa haluaisin lukea lehteä, mutta minun ei ikinä annettaisi: tatuoitavana ollessa, kampaamossa hiustenleikkuussa ja sektion ompelemisessa. Se ehkä kuvaa parhaiten, kuinka puuduttavaa oli maata leikkuulaverilla, kun ei nähnyt, kuullut tai tuntenut mitään, mitä mahapuolella tehtiin. Varmaan, jos olisi jalat toimineet, olisin yrittänyt pystyyn, niin normaali olo minulla oli, vaikka samaan aikaan leikkaava lääkäri ompelikin vatsaani kasaan. Kokoon kursimisessa meni noin 30-60 minuuttia, eli siihen kului paljon pidempi aika kuin auki leikataessa.

13. Syntynyt vauva herättää heti äidinvaistot ja rakkauden lasta kohtaan. vauva on myös kaunis heti synnyttyään vanhempien mielestä.

Juuri syntynyt vauva ei ole nätti, ellei sitten tykkää ryppyisesta, limaisesta, verisestä ja mahdollisesti sinisestä oliosta, jolla on mahdollisesti luomet turvoksissa kiinni ja pientä itkuisaa ääntä tulee avonaisesta suusta. Toisaalta vauva on hyvinkin ihastuttava heti, kun se pestään, väri muuttuu pinkiksi, napanuora leikataan ja se kapaloidaan. Silloin vauva näyttää vauvalta ja on, vauva.

Toisaalta vauva ei saata herättää muuta kuin ihmetystä, kuten tuliko tuo minusta? onpa se iso/pieni? onpa se ryppyinen, oudon näköinen, onkohan sillä minun vai isänsä silmät, jne.
Voi myös olla, että vauva ei tunnu omalta tai on jotenkin niin vieras, ettei oikein osaa suhtautua uuteen tulokkaaseen äidillisesti rakastaen.

Voidaan myös ajatella, että tunteiden tuleminen vauvan ja äidin välille on sama, kun kahden toisilleen vieraalle ihmiselle. Jos nyt on sitä tyyppiä, että salamarakastuu ensisilmäyksellä, luultavasti yhteys vauvaankin löytyy samalla tavalla. Jos taas on rauhallisempaa sorttia, sitä kuulostelee millainen tämä uusi ihminen on, katselee sen piirteitä ja opettelee tuntemaan vauvan ensin ilman kiihtynyttä sydämentykytystä ja rakkaudenpaloa. Kyllä se rakkaus tulee myöhemminkin, sille vaan pitää antaa aikaa.

Jäin siis sektiossa siihen, että minut ommeltiin kasaan leikkusalissa. Siitä siis jatketaan.

* kun ompeleet on tehty, siirretään sinut lakanalla laverilta sairaalasänkyyn, joka työnnetään heräämöön. Siellä sinun verenpainetta, sydämen sykettä ja happisaturaatiota seurataan monitorilla pääsi yläpuolella ja mahan päälle laitetaan paino, joka auttaa haavan tyrehtymisesssä.

Aika ajoin hoitaja käy luonasi tarkistamassa miten voit ja painelee mahaasi edistääkseen kohdun supistumista. Heräämössä vierähtää noin pari tuntia samaan aikaan, kun oma vauva on synnytysosastolla miehen tai muun tukihenkilön sekä tietty hoitajien kanssa.

* Kipuja ei ole, sillä kipupumpusta elimistöön tulee morfiinia. Oloni ei siitä huolimatta ollut tokkurainen vaan ajatukset kirkkaat. Yllättävä sivuoire morfiinista tuli kutinana, joka keskittyi kasvojen ja kaulan alueelle. Oli melkein mahdotonta olla koko ajan rapsuttamatta ja oire poistui vasta synnytysosastolla.

* Heräämössä ollessa spinaali-epipuraalin vaikutus haihtuu pikku hiljaa ja liikuntakykysi alkaa palautua. Minulle neuvottiin, että jalkoja pitäisi yrittää liikutella heti, kun siihen kykenee, jotta palautuminen alkaisi nopeammin ja veritulppariski pienenisi. Olikin outoa, kun tunsin olevani lantiosta alaspäin halvaantunut.

Kun sain sitten itseäni liikuteltua, alkoi ensin jaloistani liikkua reidet, sitten koko jalka ja jalkaterät. Jalkojani oli vaikea saada nostettua koukkuun, mutta siinäkin lopulta onnistuin. Viimeisenä käskyvaltani palautui varpaisiin. Heräämössä aika kuluu hitaasti ja olisi ollut mukavaa, jos olisin tajunnut ottaa lukemista mukaan

[edit 2011: Toisella sektio-kerralla mies toi lehtiä luettavaksi, aika meni siten paljon nopeammin]. Kun hoitajat sitten totesivat, että voisin siirtyä synnytysosastolle, minut kärrättiin vuoteessa sinne.

Synnytysosastolla oli sitten jälleen näkeminen vauvan kanssa. Vauva oli yhä pieni ja ryppyinen ja nukkui paljon. Olin halunnut, ettei minua ja vauvaa tultaisi katsomaan leikkauspäivänä, sillä minun piti pysyä aloillani vuoteessa 12 tuntia ja se ei olisi onnistunut, jos siellä olisi vieraita käynyt (tästäkin myöhemmin).

Minulla oli vielä kanyyli kädessä ja virtsakatetri ja vihdoin sain juoda niin paljon kuin halusin, mutta syömisiäni vielä muistaakseni rajoitettiin. Mies oli tietysti yhtä puulla päähän lyöty kuin minäkin koko hommasta.

[edit 2011: vuoteessa makuuttaminen oli lyhennetty 8 tuntiin ja sängystä ei saanut nousta yksin. Ravintona oli tosiaan leikkauspäivänä nesteet ja mehukeitot, koska leikkaus voi kuulemma aiheuttaa joillakin suolistossa sokkitilan ja siten ummetusta]