maanantai, 12. joulukuu 2016

vauvan kanssa kotona, ensimmäinen puoli vuotta osa 2/2

Aika kuluu nopeaan, sen oppii vauvan kanssa kotona oleva äiti, joka pian ihmettelee kuinka siitä vastasyntyneestä pikku rääpäleestä onkin jo kasvanut tuollainen painava jässikkä. Toisaalta aika kuluu myös todella hitaasti ja sitä turhaantuu, tylsistyy ja ärtyy pitkiin päiviin, jotka toistuvat samanlaisia viikosta toiseen.

35. Vauvan kanssa kotona on palkallista lomailua

Vauvan kanssa kotona olo on haaste, johon valmistautuminen on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Sitä saattaa luulla, että nyt äitiysvapaalla pääsen siivoamaan kodin lattiasta kattoon tai pidän sen tiptop-järjestyksessä joka päivä. Ennen kuin huomaakaan, kaikki on jäänyt tekemättä tai ainakin puolitiehen, kun nälkäinen ja sylintarpeinen vauva on vienyt äidin koko ajan. Eikä äiti ole päässyt siitä sohvasta nousemaan koko päivänä vauvan imetysmaratoonin ja nukkumisalustana olon jäljiltä. Eikä siinä vielä kaikki.

Rauhassa ja kiireettä ruokaa laittaminen, tietokoneen näpyttäminen, aamunukkumiset, suihkussa käyminen tai lämpimän aterian syöminen saat huoletta unohtaa. Opit pian yksikätiseksi akrobaatiksi, joka toisella kädellä kannattelee vauvaa ja toisella kädellä tekee noita edellä mainittuja asioita (paitsi suihkua, joka onnistuu lähinnä silloin, kun puoliso tai joku muu on käymässä ja vahtii vauvaa, joka todennäköisesti alkaa itkeä juuri, kun olet pesemässä tukkaasi).

Olet vauvan kanssa kiinni 24/7 ja siihen ei tule muutosta yli puoleen vuoteen. Toki aika tuo helpotusta oman rauhan saamiseen, kuukausi kuukaudelta vauva viihtyy paremmin leikkimatolla, sitterissä, hyppykeinussa, toisten sylissä tai jopa nukkumassa.

Itselläni ensimmäinen vauva-aika oli rankka, koska hartaana aamunukkujana en ollut tottunut nousemaan klo 5 aamulla ylös joka päivä. Muutenkin totuttautuminen vauvan rytmittämään arkeen ja jatkuvaan huolenpitoon tuntui joskus turhankin raskaalta. Toisaalta kaikkeen tottuu ja uusia asioita oppii, kun pitää mielen avoinna. Myös tällä toisella kerralla vauvan vaatima huomio yllätti, vaikka onneksi lapsentahtinen rytmi olikin jo mallillaan esikoisen takia. Tärkeimpinä asioina jaksamiseen olen pitänyt lepoa ja puolison osallistumista lasten hoitoon.

äidin jaksaminen yms. 0-6kk

- kotona ollessa voi pitää huolta ulkonäöstä

- seksielämä kuolee

- äidin hiukset lähtevät synnytyksen jälkeen

- mielialanvaihtelut tasoittuvat

 

36. Vauvan kehitystä on seurattava tarkasti

 

 

Vauvan kehittymistä voidaan tarkastella esimerkiksi biososiaalisesta, psykososiaalisesta, kognitiivisesta, fysiologisesta tai juridisesta näkökulmasta. Vauvan kehitys on myös toinen pääpuheenaihe niiden pissa/kakkavaippojen lisäksi, joista vanhemmat niin mieluusti puhuvat keskenään ja sen avulla he pääsevät vertailemaan vauvojansa.

Anteeksi, nyt inhottaa. Niin monta kertaa sitä on kuullut muiden äitien ylpeilevän ties millä vauvan kehitysvaiheella. Jos erehdyt sanomaan vauvasi osaavan saman, sinua joko katsotaan happamasti tai kiirehditään lisäämään jotain muuta siihen päälle, jota "minun vauvani vielä osaa".

Sick people, sick. Kaikki vauvat kehittyvät omaan tahtiinsa eikä kukaan terve vauva ole jäänyt toukka-asteelle ilman hampaita lattioille kieriskelemään. Tolkkua keskusteluihin, jookos? Se oma vauva ei ole maailman napa vaikka se pikkuisena omien vanhempiensa maailmaa saattaa pyörittääkin.

36. vauvassa on jotain vikaa, jos se ei tee kieri/liiku/istu/ yms. 6kk mennessä

Vauvat ovat erilaisia. Erilaisia muutenkin kuin ulkonäöllisesti ja tempperamentiltaan. Vauvat myös kehittyvät eri tahtiin (ylläri ylläri) ja terve lapsi kyllä käy kehitysvaiheet läpi ajallaan, tai voi hypätä jopa joidenkin yli.

Jotkut vastasyntyneet kannattelevat päätään jo ensimmäisinä päivinä, joillekin vauvoille tämä sama lihaskunto saavutetaan 1-2 kuukauden ikäisenä. Parin kuukauden haitari jo siis tässä asiassa ja se on ihan normaalia. Ja vaikka se pää pysyisi koholla, niin sen käänteleminen onkin jo toinen haaste, siinä menee aikaa.

Samoin kohottautumisessa kyynerpäiden varaan, kyljeltä toiselle ja maha-asennosta selälleen / selältä mahalleen pääseminen. Parhaimmillaan kolme kuukautta on myytti, johon laitetaan hirveästi odotuksia ja petytään, kun odotukset eivät täyty.

Toisaalta oman lapsen kehitysaskeleista saatetaan riemuita niin, että unohdetaan ihmisten erilaisuus ja päivitellään, kuinka jollakin toisella vauva on tyytyväinen kellottelemaan selällään eikä edes yritä esimerkiksi vääntää itseään ympäri. Parhaimmillaan puolivuotiaskin voi olla tälläinen makoilija eikä se ole mitenkään poikkeuksellista.

Kaikki aikuisetkaan ihmiset eivät muutenkaan halua rynnätä päätäpahkaa kohti tuntematonta ja sekin on mielestäni ihan ihmisluontoon kuuluvaa rikkautta. Meidän täytyy muistaa, että vauvatkin ovat ihmisiä jo heti synnytyään, eikä mitään Tabula Rasa, tyhjä taulu, olentoja, jotka vain reagoivat ärsykkeisiin ja virikkeisiin, joita voi liikaakin pienelle alulle tarjota.


36. Vauvan painoa ja pituutta on tarkasteltava koko ajan

Ehkä tämä nykyaika, jossa vauvoja punnitaan ja mittaillaan koko ajan neuvoloissa vääristää myös vanhempien käsitystä terveestä lapsesta. Ollaan niin huolissaan kuinka kevyt/painava pitkä/lyhyt vauva on eikä ajatella seuraavaa vuotta pidemmälle. Pahimmillaan vauvojen kokoja ja painoja vertaillaan keskenään ja syyllisyyttä otetaan siitä, ettei vauva ole saanut tarpeeksi/on saanut liikaa painoa tai ei ole mukamas kasvanut tarpeeksi. Vastasyntyneellähän tipahtaa elopaino muutenkin parin ekan viikon aikana ja sitten se alkaakin hurjaan kasvuun pituuden kanssa. Voidaankin sanoa, että vauva kasvaa noin 1-3 cm ja paino nousee puolesta kilosta ylöspäin kuukaudessa puoli vuotiaaksi asti. Järkytävintä mitä olen ikinä kuullut, on parin kuukauden ikäisen vauvojen "dieetit" koska painavat "liikaa". Mikä missimitta neuvolakäyrä on? Eiköhän vauva polta kaiken sen rasvan kasvuunsa, varsinkin jos rasva on tullut äidimmaidosta ja muusta sallitusta ruokavaliosta, kyseessä ei ole sairaus, yms. Jos normaali, terve vauva ei mahdu käyrille niin ei se haittaa, pahempaa hallaa tekevät tälläiset "minä tiedän miten asian pitäisi olla" henkilöt, jotka turhaan syyllistävät äitejä vauvojensa koosta. 


37. ensimmäisen kuukauden kurimus

Tämä ei ole varsinaisesti myytti mutta halusin tuoda esille ensimmäisen vauvan elinkuukauden omituisuuden. Vauva on tosiaan aika likinäköinen, näkee tarkasti noin 20-30 cm ja voi ollaon suhteellisen ilmeetön. Siis lähinnä siten, että vauva osaa tuolloin ilmoittaa voinnistaan lähinnä parkumalla. Se on sitä heikohkoa, avutonta itkua, joka raastaa eniten vanhempien hermoja, koska aina sille itkulle ei tunnu löytyvän mitään järkevää syytä (läheisyys/maito/vaippa/kuuma/kylmmä/yms.) ja sitä koettaa ja yrittää kaikin keinoin helpottaa pikkuisen oloa. Eikä kyse ole aina edes koliikista, vanhempien kauhusta ja pelosta.

 

 

Olenkin nyt jälkikäteen pohtinut, että voisikohan vauva itkeä ihan vaan siitä kauheudesta, jonka se joutuu aina herätessään kohtaamaan maailman äidin mahan ulkopuolella (valot/äänet/hajut/maut/vaatteet/painovoima/mahanpurut/nälkä/kosketus/yms.)?


Turhauttavinta on tosissaan se voimattomus, jota kokee pienen vauvan hädän edessä. Ja se, ettei alle kuukauden ikäinen osaa hymyillä eikä vastata mitenkään ilmeisiin ja äänenpainoihin. Joskus sitä tuntui, että siitä sylissä pitämisestäkään ei ollut mitään apua ja kun sai pikkuisen taas syötettyä/kuivitettua/nukahtamaan (onneksi näin pienet nukkuvat 16h /vkr tai enemmänkin), niin sitä oli niin henkisesti rikki, että jo siksi sitä itsekin tuli vain nukuttua koko ajan.

Mutta onneksi valoa on tunnelin päässä, ensimmäisen kuukauden jälkeen vauvan silmien taakse tuikahtaa hiukan järjenvaloa ja pikku hiljaa itkuunkin alkaa tulla useampia sävyjä, joilla vauva ilmoittaa mistä kenkä puristaa tällä kertaa. Vauva alkaa hymyillä ja seuraa katseella liikkuvia objekteja sekä reagoi ääniin/ mahdollisesti tuottaa niitä itsekin (siis muutakin kuin itkua/parkua). Vauva myös reagoi äänensävyihin ja ilmeisiin, mutta valitettavasti se tutuin ja eniten käytetty kommunikaatiomuoto on edelleen se itku, kaamea sydäntä raastava ja hermot kiristävä itku, kun sille ei tule loppua kaikista keinoista huolimatta.

Ps. sanovat että vauva itkee kuukauden jälkeen 3 tuntia päivässä, eivät sitten kertoneet, että 10 minuuttia vauvan itkua voi jo tuntua ikuisuudelta, puoli tuntia kidutukselta ja 45 minuuttia jo äärettömän kärsimyksen aloitussoitolta. 3 tuntiin mahtuu 18 kpl 10 minuutin konserttoa, 6 kpl 30 minuutin hidasta kuolemaa ja niin edelleen. Kyllä sitä itkua siis 24 tuntiin saadaan _paljon_ mahtumaan.


38. Kolmannen kuukauden maaginen raja

 

Tämäkään ei ole varsinaisesti myytti, mutta mainitsemisen arvoinen ajankohta, sillä tästä eteenpäin lasta voi laittaa leikkikaaren alle, jos vauvaa kiinnosta läpsytellä heiluvia ja ääneleviä leluja ja parhaimmillaan nyt ne yöheräämiset vähenevät ja vauva alkaa päästä jyvälle vuorokausirytmistä. Toisin sanoen yösyötöt vähenevät pariin, kolmeen tai jopa loppuvat kokonaan ja vauva nukkuu noin 9-10h yöunet + kahdet päikkärit aamupäivällä ja iltapäivällä.

Tämä siunatun rytmin palautuminen auttaa taas jaksamaan paremmin eikä sitä ole enää niin henkisesti poikki kuin aiemmin. Toki jos lapsella on koliikki tai muuten vain itkuherkkyys iltakuuden ja yhdeksän välillä, niin se tulee olemaan vielä jonkun aikaa. Näissä tapauksissa kuitenkin kannattaa vain kestää sillä onneksi itkuisuus ei ole ikuista.


Vauva 4-6 kk iässä
Tasapaino kehittyy kuukausien kuluessa ja 4-5 kuukautisena painon siirtäminen sivusuuntaan alkaa olla ajankohtainen asia. Vauva pyörii ehkä ympyrää lattialla vatsallaan ollessaan. Hän pystyy myös kurottautumaan kauempana olevaa lelua kohden ja poimia lelun käteensä. Vauva saattaa kääntyä selinmakuulta kyljelleen ja takaisin selälleen. Sitten se tapahtuu – vauva kierähtää kertaalleen selällään ollessaan maha-asentoon kokonaan ja aivan kuin oivaltaa, mistä tässä kaikessa on kysymys. 5 kuukauden iässä vauvan lihakset kehittyvät ja vahvistuvat edelleen. Vartalon lihakset saavatkin paljon harjoittelua, kun vauva ryhtyy nousemaan suorien käsien varaan. Vauva osaa kierähtää päättäväisesti selältä vatsalleen ja kyljelleen ja vaikka molemmista suunnista.

 


Istuma-asentoa vauva harjoittelee makuuasennossa oleskellen. Hän makailee selkä suorana lattialla ja nostaa varpaat kattoa kohden. Tasapainoaistin kehittyessä vauva pystyy istumaan tuetusti vaikkapa sylissä. Noin 6 kuukauden ikäinen vauva lähtee jo useinkin liikkeelle. Vauva kohottautuu yhä enemmän pystyasentoon. Käsivarret ja kyynärpäät ovat suorina. Vauva lähtee liikkeelle ryömien ja saattaa myös peruuttaa. Liikkumisinto voimistuu viikko viikolta. Vauvan onkin hyvä olla paljon vapaasti lattialla. Vauvan istuttaminen pitkiä aikoja esimerkiksi baby-sitterissä voi hidastaa vauvan liikunnallisia kykyjä huomattavan paljon. Vauva kaipaa toki sylittelyä ja vanhempien lähellä oloa, mutta vauvan kantaa antaa olla paljon myös vapaasti lattialeikeissä, jotta hän saa kartuttaa taitojaan.

4 kk
Vauva pitää päätään pystyssä, vedettäessä makuulta istumaan pää seuraa hyvin perässä.
Vauva kurottautuu selinmakuulla kohti esineitä, tarttuu niihin ja vie ne suuhun. Seisoo kun hänestä pidetään kiinni. Leikkii käsillään ja jaloillaan.
Vauva näyttää selvästi että hän ei pidä siitä kun joku menee pois. On hiljaa kun muut puhuvat ja ääntelee sen jälkeen.

5 kk
Vauva siirtää esineitä kädestä suuhun ja toiseen käteen. Vauvalle alkaa tulla hampaita.    
Leikki peilikuvallaan. Imitoi puhetta ja osaa ääntelehtiä lauluäänellä. Oppii päristelemään.

6 kk

Etuhampaat alhaalla tulevat esiin.
Vauva osaa juoda kupista ja pitää pulloa käsissään. Oppii siirtelemään esineitä kädestä toiseen. Osaa jo kääntyä mahalta selälle ja päin vastoin. Jotkut vauvat oppivat istumaan, toiset nojaavat eteenpäin ja tukevat itseään käsillään.
Vauva osaa erotella tutut ja vieraat. Imitoi ilmeitä ja jokeltaa

Lapsuusaika on tärkeä vaihe lapsen psykomotoristen perustaitojen oppimisessa. Vauvan kehitys yleensä seuraa psykomotorisen kehityksen yleistä kehitysperiaatetta. Jokainen vaihe on käytävä läpi.


Kääntyminen

Ensimmäisten kuukausien aikana vauva harjoittelee pään ja ylävartalon hallintaa erilaisissa asennoissa. Vartalonhallinta kehittyy nopeasti sitä mukaan kun hän kasvaa ja hänen hermostonsa kypsyy. Kääntymisen ensiaskeleena voidaan pitää kyljelleen kierähtämistä. Lapsi hallitsee kääntymisen selin makuulta mahalleen 6 kuukauteen mennessä. Kääntyminen selin makuulta päinmakuulle vaatii rintakehän lihasten hallintaa. Vauvalle aukeaa aivan uudenlainen mahdollisuus tutkia maailmaa, kun hän lopulta kääntyy kyljen kautta päinmakuulle.

Ryömiminen

Ryömimisliikkeet ovat vauvan ensimmäisiä tarkoituksellisia liikkumiseen tähtääviä liikkeitä. Lapsi oppii ryömimään yleensä 10 kuukauteen mennessä. Ryömiminen vaatii pään, niskan ja kehon lihasten hallintaa. Aluksi ryömiminen saattaa olla peruuttamista. Aikuinen voi auttaa lasta oikeaan suuntaan laittamalla kämmenensä lapsen jalkapohjia vasten ponnistusalustaksi. Lasta voi myös auttaa hahmottamaan ryömimisliike laittamalla lapsen vatsan alle tyyny tai mattorulla ja keikutella lasta siinä. Lapsen mielestä ryömiminen on palkitsevaa, koska sillä tavalla hän pääsee haluamaansa päämäärään. Ryömiminen on tärkeä vaihe vauvalle, koska silloin vauva alkaa hahmottamaan konttaamisen sekä siihen vaadittavat käsien ja jalkojen vuorotahtiset liikkeet. Vuorotahtinen liike on tärkeä aivojen kehityksen kannalta, sillä se mahdollistaa oikean ja vasemman aivopuoliskon välisen yhteyden. Aivopuoliskojen välisen yhteyden merkitys korostuu sitten kun lapsi myöhemmin opettelee lukemaan ja kirjoittamaan.

Konttaaminen

Lapselle konttaaminen on pääasiallinen liikkumismuoto yhdeksän kuukautisena. Konttaaminen on lapsen kehityksen kannalta tärkeä vaihe, sillä myös kontatessa lapsen kädet ja jalat tekevät vuorotahtista liikettä. Lapsi tarvitsee joskus ohjausta, jotta hän oppisi konttaamaan. Lasta ohjataan konttaamaan asettamalla lapsi konttausasentoon ja laittamalla kämmen lapsen jalkapohjien taakse, josta lapsi voi ponnistaa vauhtia. Samalla tulisi varmistaa se, että lapsi ei kaadu nenälleen yrittäessä eteenpäin.

Istuminen

Istumiseen tarvitaan koko kehon hallintaa. Istumaan oppimisen herkkyyskausi on silloin, kun suojaheijasteet sivulle tulevat esille. Suojaheijasteilla sivullepäin tarkoitetaan sitä, että lapsi osaa ottaa kädellään vastaan lähtiessään kallistumaan sivulle päin. Suojaheijasteet kehittyvät harjoituksen myötä ja ne ovat käytössä 6-7 kuukauden iästä eteenpäin. Ennen tätä herkkyyskautta tehdyt istumisharjoitukset lattialla tyynyihin tuettuna eivät nopeuta lapsen tuetta istumisen oppimista. Babysitterit, turvakaukalot ja bumbo-tuolit ovat nykyään monien vanhempien suosiossa. Nämä istumisen apuvälineet eivät pitkään käytettyinä tue lapsen motorista kehitystä ja estävät lasta harjoittelemasta istumista ilman tukea.

Seisomaannousu

Melko pian istumaan oppimisen jälkeen lapsi oppii nousemaan pystyyn. Tavallisesti lapsi nousee ensin polviseisontaan ja sitten rohkaistuttuaan suorille jaloille tukea vasten. Suoran seisoma-asennon löytyminen vaatii kehon hallintaa ja stabiilisuutta. Ensimmäiset tarkoitukselliset aikeet seisomiseen tulevat viiden kuukauden iässä. Lapsen opittua seisomaan tukea vasten hän alkaa harjoitella jalan nostamista vielä korkeammalle. Noin kymmenen kuukauden iässä vauva pystyy seisomaan huonekaluja vasten ja kannattelemaan itseään jonkin aikaa. Tasapainon harjoittaminen johtaa seisoma-asennon löytämisestä ensi askeliin.

Käveleminen

Ensimmäiset askeleensa lapsi ottaa sivuaskeleina samalla käsillään tukea ottaen esimerkiksi sohvasta. Ensimmäiset varsinaiset askeleet ovat horjuvia ja epävarmoja, mutta askeleet voimistuvat nopeasti harjoiteltaessa. Ensimmäisistä askeleista on pitkä matka juoksemiseen. Kävelyä harjoitellessaan lapsi oppi myös sen, että voi lähteä kauemmas vanhemmistaan ja aina palata takaisin. Lapsi oppii kävelemään tuen kanssa noin 9 kuukauden ikäisenä ja ilman tukea käveleminen onnistuu useimmiten 11 kuukauteen mennessä.

 - kiinteiden syöttäminen 4kk eteenpäin

- kiinteä unirytmi

Myytti: lapselle pitää kiinteitä syömään opettaa syömään ensin perunaa yms. vihannessoseita, eikä hedelmäsoseita

myytti: lapsi oppii nukkumaan yöt itsenäisesti, kun hänen annetaan itkeä itsensä uneen
 

MYYTTI:Yli puolivuotias vauva ei yöllä tarvitse ruokaa/palveluita.

 

 

sunnuntai, 1. toukokuu 2016

myytit

Vauva 7-9 kuukauden iässä

Jotkut vauvat tuntuvat viihtyvän kylkimakuuasennossa ja sattuvat sitten erään kerran kuin vahingiossa puoli-istuvaan asentoon. 7-9 kuukautta vanha vauva ryhtyy jo joskus konttausharjoituksiin tosissaan. Myös istumisesta tulee suurta huvia ja istumaharjoitukset tulevat jokapäiväisiksi. Jotkut 8 kuukautta vanhat vauvat konttaavat jo hyvinkin vauhdikkaasti, vaikka osa onkin tässä vaiheessa vasta ryömimisvaihteella. Tasapaino- ja suojareaktiot ilmaantuvat suunnilleen 8-9 kuukauden paikkeilla, ja ne mahdollistavat varsinaisen istumisen. Vauva viihtyy istuma-asennossa ehkä pitkiäkin aikoja taidon kerran opittuaan. Hän tuntuu suorastaan nauttivan saadessaan katsella maailmaa istuma-asennosta käsin.

7 kk
    Etuhampaat ylhäällä tulevat esiin ja alhaalla tulee taas kaksi uutta hammasta.
Oppii istumaan tuetta ja osaa kääntää vartaloaan istuessaan. Ryömii ja nostaa päätään maatessaan selällään.
Jotkut lapset osaavat nousta seisomaan tukea vasten ja pomppia pitäessään kiinni esim. pinnasängyn laidasta.    
 Kurottautuu esineitä kohti ja ottaa esineitä kämmenellään. Lyö ja ravistelee esineitä. Laittaa varpaat suuhun.
Suosii äitiä (huoltajaa) ja on levoton ollessaan erossa tästä (eroahdistus). Taputtaa peilikuvaansa. Reagoi muutoksiin sosiaalisessa ympäristössä.
8 kk
     

Lisää ylähampaita ilmaantuu.
Näkö alkaa olla täysin kehittynyt.
Vauva ryömii innokkaasti ja nousee seisomaan tukea vasten. Osaa syödä itse käsillänsä. Osaa ottaa kaksi esinettä ja pitää yhtä toisessa ja toista toisessa kädessään.
Vauva oppii mihin erilaisia esineitä käytetään. Kupista juodaan, hiuksia harjataan harjalla jne. Tajuaa että on erikokoisia esineitä.    
Vauva osaa tehdä "temppuja". Voi työntää lusikan pois tai muuten näyttää ettei halua ruokaa.
Kommunikoi monitavuisella jokeltelulla.
9 kk
Paino lisääntyy n. 12 g/pvä, 360 g/kk ja pituus 1,2 cm/kk.

Vauva oppii pinsettiotteen, osaa siis ottaa esineitä peukalo-etusormi-otteella.

Etsii esinettä, joka otetaan pois, ymmärtää että esine on olemassa vaikka ei näekään sitä.

Kommunikoi yksitavuisilla "sanoilla". Ymmärtää ei-sanan merkityksen.

Äänen vaihtelua jokeltelussa.
 

Vauva 10-12 kuukauden iässä

Alaselän asento ojentuu vähitellen ja selkäranka kestää pystyasennossa olemista. Noin 10-12 kuukautta vanha vauva nousee polvilleen tukea vasten ja hilaa vähitellen koko kehoaan ylemmäs. Vauvan lihakset ovat tässä vaiheessa jo hyvin vahvistuneet ja seisominen alkaa sujua tukea vasten. Vauva oppii seisoessaan siirtämään painoa jalalta toiselle ja tukia vasten hän ryhtyy näin myös siirtymään pian paikasta toiseen. Voidaankin sanoa, että ne ovat hänen ensimmäisiä askeleitaan. Pian vauva jo irrottaa kätensä seinän vierustasta ja tarpeeksi varmuutta kerättyään vauva astuu askeleen keskilattiaa kohden ja varsinaiset kävelyharjoitukset voivatkin alkaa. Tuettomat ensiaskeleet otetaan noin 1-vuoden iässä tai muutama kuukausi 1-vuotispäivän jälkeen. Ensiaskeleiden ottamisen jälkeen liikkuminen voi olla pitkään hyvin haparoivaa ja sekamuotoista. Välillä konttaaminen saattaa ajaa edelleen kävelyn edelle.

Joskus kävelyharjoitukset tuntuvat aivan kuin jumittuvan paikoilleen. Se on kuitenkin aivan luonnollista ja näiden välivaiheiden aikana vauva itse asiassa vain hioo oppimiaan taitoja ja kypsyttelee valmiuksiaan edetäkseen jälleen harppauksen. Lapsen on hyvä kävellä paljon paljasjaloin, jotta hän saa tuntoaistimuksia jaloille. Ensi askelten alkaessa sujua vauva tarvitsee tietysti tukevat ensimmäiset kenkänsä. Kävelemään lähtenyt pienokainen ei olekaan sitten oikeastaan enää vauva vaan vakaasti liikkeelle lähtenyt lapsi, jolloin uuden taidon myötä koko lapsen elämä tuntuu saavan aivan uudenlaisen ihmeellisen ilmeen.


 

10 kk
Ensimmäiset kulmahampaat ilmestyvät. Osaa itse jo nousta hyvin istumaan. Konttaa. Konttaa rappusia ylös. Kävelee pitäessään kiinni huonekaluista. Kävelee kun pidetään kiinni molemmista käsistä.    
Ymmärtää yksinkertaisia lauseita. Osaa noudattaa yksinkertaisia ohjeita. Liittää "äiti"-sanan ja "isä"-sanan oikeisiin henkilöihin. Osaa ottaa pyydettäessä nimetyn esineen.
Osaa vilkuttaa ja leikkiä piilosta. Kokeilee autonomiaansa. Konttaa pois äitinsä luota ja tsekkaa miten äiti reagoi tähän.
Sanoo ensimmäiset oikeat sanansa. Keskustelevaa jokeltelua.
11 kk
 

Seisoo tuetta ja kävelee kun yhdestä kädestä pidetään kiinni. Juo kupista ilman apua.
   
Leikkii toisten lasten vierellä. Käyttää oppimiaan sanoja mielekkäästi.

 
12 kk
     

Painaa kolme kertaa enemmän kuin syntyessään. On runsaat puolitoista kertaa niin pitkä kuin syntyessään.
Ottaa ensimmäiset askeleensa. Syö itse lusikalla. Siirtää esineen itseltä toiselle pinsettiotteella. Yrittää laittaa kaksi palikkaa päällekkäin. Auttaa puettaessa vaihtamalla asentoa.
Tunnistaa itsensä peilistä. Yrittää keskustella.

myytti: äitiys on yhtä kuin vanhemmuus.
myytti: ero on naisen vika, joka ei ole yrittänyt tarpeeksi kodin, lasten ja miehen puolesta.
myytti: vähään tyytyvää sankariäiti, joka jatkuvasti tyytyy vaatimattomiin oloihin ja uhrautuu kuin talvisodan etulinjassa.

vauvan äiti
myytti: äiti yrittää viestiä, että on täydellinen, yltäminen täydelliseen äitiyteen, jossa jos kaikki toiveet täytetään.
myytti: äiti on väkevä toivossa.
myytti: äitiys on itsekästä lapsiin sitoutumista/aitoa uhrautumista tai sitten se on itsekästä omien tarpeiden tyydyttämistä lapsen kustannuksella/nykyaikaista yksilöllistä supernaiseutta, jossa nainen luo itselleen sopivan kokonaisuuden ja kaikilla on hyvä olla.
myytti: Minä olen klassinen kanaemo. En ehkä ihan niin näkyvästi höösäävä, mutta kuitenkin -varsinkin pienten lasten kohdalla - ehdottomasti vastuuni tunteva.

myytti: Varsinkin naisissa herää oivalluksia, missä heidän hyvä ja uhrautuva äitinsä yhä uudelleen yrittää saavuttaa heidät, se viittaa vahvasti toteuttamaan omaa äitiyttään
myytti: Hänen olemuksensa lävitse olemme kohdanneet alkuäidillisyyden ja vähitellen myöskin pystymme erottamaan äidin perustyypin siitä äidistä, joka on synnyttänyt meidät.
myytti: Yksinhuoltajaäideillä on vaara "sairastua vahvuuteen", kun usein heillä on sellainen tilanne että joutuu olemaan sekä äidin että isän roolissa.
myytti: emo ja kokkaa, leipoo, laulaa, paijaa.
myytti: äiti jää lastenkanssa, mies menee menojaan.
myytti: äidin kuuluu pyykätä ja siivota, että koti on varmasti siisti ja puhdas
myytti: myyttinen äiti on hillitty ja rauhallinen
 

 
myytti: Äityishän nähdään usein jonkinlaisena myyttisenä alkuvoimana
myytti: äiti nähdään ylettömän positiivisena, mahtavana, kaiken osaavana ja kaiken antavana hahmona
myytti: äidin tulee aina unohtaa itsensä ja katsoa maailmaa vain lastensa kautta.
myytti: naisten primaarinen rooli on äitiys
myytti: koko maailman pyörivän äidin ohjaamana ja ajattelin nukkejani hoitaessani olevani yhtä voimakas
myytti: martyyri- ja pyhimysäiti = kaikkivoipaiseksi enkä ole tehnyt mitään suuria uhrauksia
myytti: "äiti aurinkoinen"
myytti: Kaiketi tuollainen kaikkivoipainen äitiys sisältyy vain kristilliseen kulttuuriin?
myytti: Äiti (Eva) on vastuussa valinnoista, äidillä (Evalla) on vapaa tahto. yliluonnollisen voimakasta säätäjää holhoamassa läpi elämän


myytti: Äiti voi uhrautua lapsen takia. Elää lapsen onnesta ja pyrkii kaikin tavoin tukemaan.
myytti: Äitiä vastaan ei voi tuntea vihaa. Se on niin hyvä ja täydellinen. Se ei halua kuin lastensa parasta. Itseään ajattelematta.
myytti: Äitiyteen mahtuu koko elämä
myytti: äidiksi, sisäistää hyvän ja rakastavan äidin ja jättää ulkopuolelleen sen virheellisen, joka ei ollutkaan sitä hyvää juuri minulle.
myytti: olisi äitinä paras olla mahdollisimman selvä ja näkyvä, ettei pienen ihmisen tarvitsisi arvailla, miksi se on tänään tommonen, maagisesti omnipotentti: kaikki mikä maailmassa tapahtuu, johtuu vain ja ainoastaan hänestä itsestään.
myytti: Persoonallisen äitimme kokeminen on suurta ja pitkälle kestävää elämämme alkutaipaleella ja sen vaikutus täyttää lapsuutemme pitkälle aikuisuuteen asti
myytti: Tämän naisen olemus, jolle kuulumme enemmän kuin kenellekään muulle naiselle, saattelee meidät halki lyhyen tai pitemmän elonpäivämme

myytti: Jo lapsena tytöt opettelevat leikeissä äidin roolia ja harjoittelevat näin hoivaa ja kasvatusta. Naiselle äitiyden mahdollisuus ja siihen kasvaminen on voimakkaasti elämässä läsnä. Raskauden myötä äitiys saa luonnostaan siirtymäriittinsä ja aikaa kasvaa uuteen rooliin.


maanantai, 2. helmikuu 2009

vauvan kanssa kotona, ensimmäinen puoli vuotta osa 1/2

Tässä sitä sitten ollaan.

Vauva kopassa tai kainalossa kotona eteisessä jälkeen taksi- tai autokyydin. Ja sitä ennen hirveä miettiminen mitä vauvalle pukisi päälle, että tämä pystyisi hetken tutustumaan ensimmäistä kertaa ulkoilmaan.

Ehkä rohkeimmat ovat menneet bussilla, mutta uskoisin, että useimmat ovat niin väsyneitä sairaalassa olostaan, että mieluummin välttävät julkisten ihmistunnoksen ja pitkät ajovälit varsinkin, jos synnytyssairaalasta poispääsy vaatii yhden tai useamman vaihdon julkisten liikennevälineiden välillä.
Sitä myös kaipaa tukijoukkoja kodin uudelleen kohtaamiseen, ja uskoisin, että usein tuoretta äitiä onkin tukemassa tai ainakin pitäisi olla lapsen isä tai jomman kumman äiti tai sisko tai ystävä mutta ei nämä kaikki yhdessä, sillä rentoutuminen alkaa vasta sitten, kun on saanut takin pois päältä ja vauvan nukkumaan jonnekin, missä sen näkee sekä oikaistua tutulle sohvalle tai sängylle lepäämään.

Sitten se iskee vasten kasvoja, me ollaan yksin tuon vauvan kanssa. Kukaan ei todellakaan ota vauvaa pariksi tuntia hoitoonsa, että saisit nukuttua. Kun vauva pärähtää ensimmäisen kerran kotona itkuun, sitä helposti katoaa kaikki ne niksit ja opit, mitä sairaalassa on annettu. Sitä kohtaa minänsä ennen vauvaa ja nyt vauvan kanssa eikä sitä auta muuta kuin opetella uudelleen vauvanhoidon alkeita kotona, koska et voi enää hälyttää hoitajaa apuun vaatteiden tai vaippojen vaihdossa tai kysellä imetysasennoista ja vauvankakan koostumuksesta. Ja kyllä, tuoreet äidit ovat hyvin kiinnostuneita vauvojensa kakasta ja pissasta, muusta ei puhutakaan pitkään aikaan. Pienen vauvan saaneen ensimmäisiä huolia kun on, saako vauva riittävästi ravintoa ja nestettä maidosta ja kuinka usein sitä vaippaa pitäisi nyt sitten vaihtaa?

31. Vauvan pitää olla aina kuivissa vaipoissa

Ja onneksi olkoon vaippavuoren omistaja, sinusta vaippatehtailijat tykkäävät tai kestovaippoja harrastavasta vastaavasti energialaitokset ja pesupulveritehtaat. Nykyvaipat ovat niin imutehoisia, ettei pieni pissamäärä missään tunnu eikä se vauvan ihoa haudo rikki. Pissavaipoista voi myös laskea saako vauva tarpeeksi nestettä. Mitä enemmän pissaisia vaippoja, sitä paremmin vauvasi on nestettä saanut.

Joillakin vauvoilla vatsa tuntuu toimivan koko ajan vähän, joillakin taas säännölisesti päivittäin ja joillakin kerran viikossa tai parissa, se on täysin normaalia. Kakan koostumuskin usein puhututtaa ja yleensä se on kellertävää, sinappimaista ainetta (usein rintamaidolla) tai ryynimäisempää korvikkeella. Se voi myös olla vihreää, joka ei ole vaarallista sillä se vain kertoo kakan olleen ilman kanssa tekemisissä (esimerkiksi koliikki tai edeltävät kovat ilmavaivat).

Pepun pesu vaipanvaihdon yhteydessä on makukysymys, josta ainakin kakkapeput kannattaa putsata. Meillä on käytössä, kosteuspyyhkeet, joilla epävarmempikin lapsenpyörittelijä uskaltaa pepun putsata ilman hurjaa hosumista yhden käden vauvaotteen ja toisen käden kraanavesi kopeloinnin kanssa. Suosittelen lämpimästi!

32. vauvan pukeminen on yksinkertaista, kun se on vielä pieni

Vauvanhoitoa ei kotona auta se, että vauvan vaatimuksia tuntemattomana oli raskausaikana hommannut kaikki ne kaikkein epäkäytännöllisimmät ja vaikeimmin puettavat vaatteet, koska ne vain näyttivät hyvältä ja vaikuttivat oivallisilta [edit 2011: niitä löytyy vielä toisenkin lapsen tullessa vaikka suurimman osan onkin jo heittänyt pois].

Samoin sitä mielessään kiittää äitiyspakkausta ja mahdollisia vaatelahjoituksia/-ostoksia muilta äideiltä, sillä niistä löytyvät usein ne käytännöllisimmät ja helpoimmat pukemisratkaisut, vaikka kuosi saattaakin olla hirveä ja niissä voi olla muutama rakkaudella harsittu kohta tai muutama poislähtemätön likatahra.

Suurta eripuraa äitimafiassa aiheuttavat `kietaisupaidat/-bodyt vs. leveän pääntien omaavat bodyt` keskustelut. Bodyjen puolestapuhujat sanovat, että body sujahtaa vauvan päälle kerralla, kun vauvan niskaa tuetaan, kun taas kietaisupaitojen/-bodyjen nauhojen/neppareiden kanssa menee turhaa aikaa näprätessä ja solmiessa.
Kietaisupaitojen puolestapuhujat taas perustelevat käyttöä sillä, että ne saa auki hoitotasolle ja kun laskee vain vauvan siihen päälle, voi laittaa vauvan kädet hihoihin ja nauhat/nepparit kiinni, jolloin ei tarvitse retuuttaa vauvaa lainkaan.

Kukin tehköön kuten parhaimmalta tuntuu ja mikä on turvallisinta lapselle omassa käsittelytyylissään. Itse käytin vastasyntyneellä potkuhousuja ja kietaisupaitoja sekä vanhempana kun alkoi kannattelemaan päätään enemmän, niin bodyja ja paksuja sukkahousuja, joissa vyötärönauha oli vähemmän puristava kuin vastaavissa puolipotkuhousuissa. [edit 2011: olen nyt ollut myös ihastunut yöhaalareihin, joka puetaan vetoketjulla mahanpuolelta ja varpaat/kädet jäävät paljaiksi]

33. Vauvan hoito on ihanaa ja miellyttävää

Se joka sanoo näin, niin onkohan hän nähnytkään vauvan hoidettavan tai onko aika kullannut muistot vai muutetaanko tässä taas totuutta äitimyyttien suuntaan?

Ensinnäkin, napa. Jos olet katsonut elokuvia tai dokumenttiohjelmia vauvan syntymästä, niin useinhan niissä näytetään myös napanuoran leikkaaminen. Sitäpä ei näytetä kuinka vastasyntyneen navasta roikkuu kiinni vielä 1-2 viikon kuluttuakin ruskea ja koppurainen lisäke, joka on joskus ollut osa napanuoraa. Sitä ei voi nypätä yrti vaan sen annetaan "tippua" irti.

Toisin sanoen sen ja ihon väliä putsataan kerran pari päivässä kraanaveteen kastellulla pumpulipuikolla, ettei se ala haista ja paranemisprosessi nopeutuisi. Älä käytä antiseptisiä aineita, sillä ne vain turhaan kuivattavat vauvan ihoa muutenkin herkältä alueelta (vertaa laittaisitko ko. ainetta limakalvoillesi?). Parasta on siis pitää se kuivana ja puhtaana.

Toiseksi, kynnet. Vastasyntyneellä kynnet ovat terävät kuin kissan kynnet ja jotta haavereilta vauvan kasvojen ja hänen kynsiensä tutustumisesta vältettäisiin, kannattaa hommata vauvalle tumput käteen. Tosin kätevämmät ja vähemmän hiostavat "hanskat" ovat pikkulasten puuvillasukat. Ne käteen niin naarmuja ei pääse syntymään niin helposti...

Voin muuten sitten kertoa, että eläinten kynsiä (koirat, kissat, jyrsijät ja linnut) useasti leikanneena vauvan kynsien leikkaaminen on vaikeinta koko eläinlajeista. Se ei riitä, että ääntä tulee enemmän kuin tapettavasta siasta, niin kiemurtelu ja käsien tempominen turhaannuttaa helposti. Pikkuvauvalla kynnet saa leikattua tämän nukkuessa, vanhemman kanssa toimii laulu tai jokin muu huomion muualle kiinnitävä asia, jolloin leikkuusta tulee miellyttävämpi teille molemmille.

[edit 2011: vauvoissakin on tempperamenttieroja, joillekin leikkuu ei tuota raivokohtausta mutta pikkukynsien leikkuu on silti haastavaa, kun hyvä kun niitä näkee leikata.]

Kolmanneksi, silmät.

34. Vastasyntyneen silmät pitää puhdistaa päivittäin.

Ei niitä silmiä tarvitse joka päivä pumpulilla ja kraanavedellä puunata, jos niissä ei ole rähmää tai muuta kökkärettä tai "unihiukkaa". Maalaisjärki käyttöön tässä, jookos? Ethän sinäkään pesisi sillä tavalla joka päivä silmiäsi, jos niissä ei mitään ole, ethän?

Ja listan viimeiseksi, iho.

35. Vastasyntyneen ihoa tulee tarkkailla päivittäin.

Vastasyntynyt on laajakäsite. Onko se viikon vanha vaiko kuukauden, kolmen? Jos joka päivä ihoa vauvansa tarkkailee, niin kyllähän ne näpyiksi ja ihottumiksi pienetkin punotukset muuttuvat. En sano, etteikö vauvan ihoa pitäisi huoltaa mutta liika puunaaminen kostautuu kuivana ihona ja iho-ongelmina. Sanotaan, etteivät vauvat likaannu samalla tavalla kuin me ja he tarvitsevat rasvapintaa iholleen.

Itse tein niin, että päässä oleva karsta lähti muutaman kerran rasvattuani pään vauvaöljyllä ja harjaamalla päälakea kevyesti. Käytin myös vauvaöljyä vartalon ja kasvojen rasvaukseen aina silloin, kun iho tuntui kuivalta.

Meillä vauva kylpi noin 1-2 kertaa kahteen viikkoon, ei useammin koska pelkäsin vauvan ihon kuivuvan liikaa. Korvanlehtien poimut ja -takaosat keräsivät kuollutta ihoa ja vaikkua, joten niitä puhdistelin aina kun muistin eli muutaman päivän välein. Taipeet katsoin vain kylpypäivinä ja hyvin voivat.

Joskus tuntuukin, että ohjeita kirjaimellisesti noudattavat unohtavat sen tosiasian, että vauva on hyvin herkkä olento, jota liika kuuraaminen vahingoittaa. Onhan meillä vauvat selvinneet äitiensä kanssa pelloilla ja ulkonakin lian keskellä, joten mitään haittaa ei varmasti tapahdu, jos hiukkasen hellittää puhtaus-intoilujaan.

edit 2011: Nykytutkimuksissa on kritisoitu liian hygieenisia ja puhtaita koteja, joissa pieni lapsi ei altistu normaaleille elinympäristön bakteereille. Tämä aiheuttaa allergioita, koska keho tulkitsee herkästi vaaralliseksi ei-oikeasti-vaaralliset aineet kuten esimerkiksi siitepölyn.

Lisää aiheesta:

HUS: Kurssi kääntyy allergioiden hoidossa: Tuetaan terveyttä, ei allergiaa 

SPK-TERVEYS: Tassuterapia torjuu allergian? (kyse on lemmikkieläimistä!)

maanantai, 10. marraskuu 2008

Pienen vauvan äitiin kohdistuvat myytit

Tänään päätin käydä läpi muutaman myytin, joihin törmäsin äiteydeni alkutaipaleella. Osa tuli itseltäni, joita odotin itseni olevan, osa tuli muilta pienten lasten äideiltä ja osa tuli naisilta, jotka rehellisesti miettivät omaa lapsettomuttaan.

Hulluinta oli, Kun minulle piti pyytämättäni "selittää", miksi lapsia ei ollut tullut vielä tähän mennessä ja se oli jollakin tasolla outoa, sillä eihän minun lisääntymiseni mielestäni tarkoita, että kaikkien muidenkin olisi nyt saatava lapsi, varsinkin jos ei niistä tykkää. Tuntui kuin oman lapseni maailmaantulo olisi jotenkin herättänyt myös muita mkiettimään, pitäisikö lapsi hankkia vai ei.
Kuitenkin, myytteihin.

23. Vanhemmaksi kasvaminen alkaa syntymästä. Ei enää voi lapsen saatua ruveta miettimään, että miten pitäisi sen kanssa toimia.
Tämän ajatuksen mukaan meillä olisi siis sisäänrakennettuna vanhemmuuden kaava tai ainakin oppisimme sen ympäristöstämme käsin lapsuudesta alkaen. Olen jo käsitellyt aikaisemminkin tätä pelottavaa käsitystä siitä, että vanhemmuus olisikin sisäsyntyinen juttu, joka joko on tai ei ole.

Mielestäni juuri lapsen saatuaan sitä alkaakin miettimään, että mitäs nyt tehtäisiin? Vauva luottaa sokeasti siihen, että sinä tiedät vastaukset kaikkiin sen ongelmiin ja itse olet taas sormi suussa pähkäilemässä, että miksi se tekee niin kuin tekee.
Yrittämisen ja erehtymisen kautta oppii. Myös kirjallisuus, vertaistarinat samassa tilanteessa olevilta äideiltä, kuullut neuvot ja niksit auttavat. Itselläni auttoi Tassuhoito-ohjeet, joilla sain kivuttomasti vauvani oppimaan nukkumaan pinnasängyssä yksin ja yön yli. Itse en olisi koskaan keksinyt tehdä sellaista, mitä ohjeissa neuvottiin.  

24. Pikkuvauvan äidin kuuluu olla onnellinen
Jos et toitota onnellisuuttasi ja iloasi uudesta vauvasta, sinussa tai vauvassa on jotain vikaa. Voisiko joku kertoa, kuinka jaksat hehkua onnea ja iloa 24/7, jos aikasyklisi on kolmesta tunnista alle tunnin välein syöttäminen, vaipan vaihtaminen ja vauvan sylissäpito itkun laannutttamiseksi. Yritä nyt edes pysyä hereillä kuukauden tätä tehtyäsi. Kyllä arkeen kuuluu ihan kaikki tunteet eikä vauvan tulo perheeseen maagisesti niitä muita tunteita kadota. Kyllä pikkuvauvan äiti saa olla rehellinen omista tunteistaan ja pitääkin olla, jos ei kerro miltä oikeasti tuntuu, ei kukaan myös tiedä helpottaa suurta vastuuta, joka äidin harteita painaa vauvaa hoitaessa.

25. Lepää aina kun voit
Tämän pitäisi olla muodossa "NUKU aina kun voit". Ensimmäinen puoli vuotta on raskasta aikaa vauvan rytmin takia ja ensimmäiset kuukaudet pahimmat. On mielestäni eri asia levätä kuin nukkua, sillä alle puolivuotiaan vauvan kanssa tulee helposti univelkaa, edellä mainitun kiivaan rytmin takia. On totta, että se helpottaa hiukan puolen vuoden jälkeen, mutta silti vauva heräilee öisin syömään ja päivällä kahdet-kolmet päiväunet ovat sangen lyhyitä.

Itse meinasin palaa loppuun tämän neuvon myötä. En siis todellakaan tajunnut nukkua, vaan lepäilin aina, kun mahdollista. Lopulta alkoi jo hermotkin mennä, kun en tuntunut jaksavan pysyä hereillä ja silloin se välähti, jos nukun aina kun vauvakin, jaksan paremmin. Ehkä tämä opetti myös minulle, ettei pitäisi sokeasti luottaa hyvältäkin kuulostaviin ohjeisiin, vaan käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä tässäkin asiassa.

[edit 2011: kun toinen lapsi saapuu perheeseen, nukkuminen ei aina ole mahdollista. Koeta silti nukkua aina kun se on mahdollista ja lepää muut ajat. Ensimmäinen lapsi on jo opettanut sinulle lapsiperheen rytmin mutta sitä helposti uupuu kuitenkin]

26. äiti on lempeä ja hyvä ja rakastaa lapsiaan. Oikeat äidit eivät väsy ja hoitavat lastaan pyyteettä.
Voisiko tämän enempää syyllistää lapsen/lapsia saaneita naisia? Kenen lapsia tuntemattoman idealistin ajatus tämäkin on alun alkujaan ollut?

Mielestäni on absurdia, että naiselta vaaditaan pyhimyksen luonteenpiirteitä ihan vakavalla naamalla ja ihmetellen, jos joku ei siihen sopeudu. On kuin me itsekin vaatisimme itseltämme täydellisyyttä lastemme hoidossa unohtaen, että tavallista elämäähän tässä vietetään ja rehellinen kuva arjesta kasvattaa lasta paremmin kohtaamaan ulkomaailman, kuin martyyrina toimineen äidin illuusio kodista, jossa lapsen tarpeet ovat aina menneet vanhempien tarpeiden ohitse.

Mielestäni totuus on, ettei sitä aina jaksa olla lapsilleen lempeä ja osaa olla hyvä. Joskus sitä myös tekisi tiputtaa riivattu lapsi parvekkeelta alas, ja sekin on normaalia, kunhan sitä nyt ei oikeasti toteuta tai ajattele sellaista koko ajan. Ja kyllä äidit väsyvät siinä missä muutkin ihmiset, ei äitiys ole supersankaruutta, jossa yht'äkkkiä huomaat saaneesi supervoimia, vaan yhä sitä painitaan samojen ongelmien kanssa kuin ennenkin ja laiska ihminen on yhä laiska ja ekologinen yhä ekologinen ja niin edelleen.

Lapsen pyyteetön hoitaminen on myös myytti, vaikka josta kusta voikin tuntua, että nyt tässä epäitsekkäästi vaalin ja hoivaan pienen elämän alkua. Myöskin ajatus vapaatahtoisuudesta ajatella/tehdä lapsen hyväksi asioita, on helposti ymmärrettävissä väärin. Pieni vauva ja lapsi on avuton, eikä se tule toimeen ilman vanhempiaan. Kun hoidamme ja huolehdimme pikkuisesta, saamme osaksemme rakkautta ja kiintymystä, jonka toivomme säilyvän myös siten, kun olemme itse vanhoja ja lapsemme aikuisia.
Ehkä sitä ei ajatella tietoisesti, mutta lapset ovat käyntikorttimme tähän maailmaan. Kun olemme itse avuttomia, he huolehtivat mitä meille tehdään ja jos me hylkäämme heidät emotionaalisesti/fyysisesti pieninä, mitä todennäköisemmin he tekevät saman meille vanhempana. Ja sitten, kun meitä ei enää ole, lapsemme jatkavat sukuamme, toivottavasti kertovat meistä lapsilleen ja siten saavutamme kuolemattomuuden, joka siis onnistuu vain sillä, että hankimme lapsia ja hoivaamme heitä hyvin. Pyyteetöntä, tuskimpa.

27. jokainen nainen on aina lähtökohtaisesti "äiti", vaikka lapsia ei olisikaan.
Onko jokainen mies myös lähtökohtaisesti "isä", vaikkei lapsia olisikaan? Eikö voitaisi puhua kuitenkin vain ihmisistä, jotka valitsevat vanhemmuuden, ja sitä kautta kasvavat omien lapsiensa isiksi ja äideiksi?

Henkilökohtaisesti en voi sietää useimpienkaan muiden lapsia, mutta omiani rakastan. Eikä minusta välttämättä olisi tullut äitiä ollenkaan, elleivät olosuhteet olisi olleet myönteisiä siihen. Äidillinen en ole, eikä minusta saa perinteisen äidin kuvaa, tuskin kukaan tietäisi, että minulla on lapsia, ellen kertoisi sitä. Enkä tosiaankaan ole äikuisille "äiti" vaan ainoastaan omalle lapsilleni, muut pärjätköön miten kykenevät keskenään.

28. nainen löytää alkuperäisen itsensä biologiaan perustuvan sukupuoliroolinsa avulla. Äiti on äidin roolissa koko ajan.
Jaa-a, ja kukakohan tämä alkuperäinen minä olen? Eiköhän se kumminkin ole se sama ihminen, joka olen aina ollut ja tulen aina olemaankin. Tässä taas mystifisoidaan äityys ja kuvitellaan, että lapsen saaminen muuttaisi ihmistä niin paljon, että ihminen muuttuisi toisenlaiseksi kuin aiemmin.

Ei vanhemmuus tee ihmisestä sen parempaa kuin ennenkään eikä se täytä naista millään alkuvoimaisella naiseudella. Kamala tuottaa pettymys, mutta kyllä se oma itsensä pitää löytää itsetutkistelun kautta eikä luulla, että lapsen saaminen jotenkin toisi jo aiemminkin kadoksissa olleen persoonallisuuden esille. Sitä voi tietysti alkaa elämään äidin roolissa, mutta jos siellä ei ole ketään roolin takana, niin aika hataraksi jää silloin ihmisen oma minä-käsitys. Ja entä sitten kun lapset lähtevät kotona? Sen ne tekevät kuitenkin jossain vaiheessa. Kuka silloin jää kotiin elämään elämää jälkeen lapsien? Jos ei rakenna omaa itseään ja ylläpidä asioita, jotka tukevat oman minäkuvansa kehitystä, voi helposti maailman reunat sortua, kun ne, joihin persoonallisuus on nojannut, ovatkin poissa. Kyllä nainen saa olla oma itsensä, rooleista viis.

29. Vanhemmuus naisen tekemänä kuuluu luontoon, kun taas miehen suorittama vanhemmuus on rationaalista valintaa. Nainen on (turvallinen ja ikuisesti muuttumaton) luontoperusta, jonka tukemana mies voi tavoitella valintojen kautta kohti parempaa vanhemmuutta.
Kamala vastuu naiselle annettaan kannettavaksi. Ensin väitetään, että naiset vaistomaisesti ovat vanhempia eikä siksi nainen voi järkeistää lapsensa hoitoa ja kasvatusta. Toisekseen naisen pitäisi myös ottaa vastuu miehensä vanhemmuuteen kasvamisesta, jolloin miehen ei tarvitse tehdä muuta, kuin odottaa naisen kantavan hänenkin puolensa vanhemmuuden taakan. Ei todellakaan näin.

Vanhemmuus nykypäivänä on rationaalista toimintaa kummaltakin sukupuolelta, raskaaksi tullaan yleensä suunnitellusti ja lapsimääräkin yleensä ollaan mietitty. Myös lapsen hoito ja kasvatus on järkeistynyt, vanhemmat lukevat opuksia, keskustelevat internetissä, käyvät kursseja ja seulovat saadusta tiedosta ne asiat, jotka tuntuvat parhaiten toimivan omassa perheessä. Toisaalta mieskin osallistuu lapsenhoitoon, kunhan hänen annetaan tehdä omalla tavallaan asiat lapsen kanssa. (en minäkään pitäisi, jos joku koko ajan kyttäisi vierestä, miten syötän lasta tai miten vaihdan vaipan ja kommentoisi negatiivisesti koko ajan työskentelystäni).

Mielestäni on miehen omalla vastuulla ottaa vanhemmuus haltuun ja kasvaa isäksi. Se ei tapahdu pakottamalla tai siten, että nainen koko ajan vieressä odottaa, että josko tänään se alkaisi olemaan isämäisempi lapselleen. On myös totta, että naiset helposti hamstraavat kaiken vastuun hoidosta itselleen. Pitää pystyä myös luovuttamaan oma lapsi toiselle vanhemmalle ja luotettava siihen, että myös tämä osaa pitää huolta yhteisestä lapsesta.

30. Aika usein suojeluvaiston vallassa olevien äitien huolehtiminen toisten lapsista saa sellaisia muotoja, että huolehtiva äiti näyttäytyy ikään kuin besserwisserinä ja alkaa kuvitella tietävänsä, mikä olisi toistenkin äitien lapsille parasta.
Tämä ei ole valitettavasti pelkkä myytti, vaan myös totisinta totta. Joillekin äideille ei riitä pelkkä omasta lapsesta huolehtiminen, vaan he mieluusti kauhistelevat, neuvovat ja katselevat arvostelevasti sellaisia äitejä, jotka eivät heidän mielestään täytä hyvän äidin kriteerejä. Valitettavan usein he eivät myöskään tiedä asioiden taustoja, mutta silti tietämystä löytyy tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kaikkein pahimmat tapaukset muodostavat äitimafioita internettiin, leikkipuistoihin, vauvaryhmiin ja kahviloihin. Toisaalta jokainen meistä voi myös tuijottaa hiukan peiliin.

Kukapa ei olisi ajatellut klo 22 jälkeen pieniä lapsiaan kuljettaneen äitiä katsoessaan, että nuo lapset pitäisi jo olla nukkumassa tai bussissa vauvan/lapsen itkiessä, että äidin olisi syytä tehdä jotain tai miksei se ollut tehnyt jotain ennen bussiin tuloa jne. Lista on loputon, mutta jos nämä pienet besserwisser ajatukset pysyvät omana tietona, niin emme liityy ikävään äitimafia-kastiin.

keskiviikko, 29. lokakuu 2008

Imetyksestä käytännön neuvoihin

Päätin kirjoittaa imetyksestä, koska sen ympärillä kuitenkin pyörii uunituoreen äidin ajatukset. Se on myös arka aihe, tunteita nostattava ja syyllisyyttä herättävä.

Imetys on omalla kohdalla harvoin sellaista, millaisen käsityksen siitä saa mediasta, muiden äitien puheista tai jopa omista aikaisemmista kokemuksista. Kun puhutaan terveistä vauvoista, joilla ei ole mitään fysiologista syytä olla imetättä rintaa, niin silti jotkut tarttuvat rintaan kiinni kuin siat limppuun ja toiset taas itkevät kauhusta rinnan nähdessään.

Se on ihan normaalia eikä se liity synnytystapaan tai siihen, kuinka hyvä äiti olet. Se on ihan vauvasta kiinni miten rinnalta syöminen sitä kiinnostaa. Toki voidaan tehdä paljon vastahakoisen vauvan imemishalujen herättelyyn mutta joskus rinnanpumppaus ja äidinmaidon antaminen pullosta on ainoa vaihtoehto sekä vauvalle että äidille.

19. Vastasyntynyt imee rintaa automaattisesti ja ahnaasti, johon vaikuttaa myös se, onko lapsi syntynyt sektiolla vaiko alateitse.
Tämä myytti jakaa tunteita ja mielipiteitä voimakkaasti, sillä usein kuulee puhuttavan, että sektio häiritsee vauvan luontaisia imurefleksejä. Toisaalta vauva voi olla tai olla olematta nälkäinen heti synnyttyään, sillä ensiksihän se on juuri syönyt napanuoran kautta tai toiseksi sekin voi olla yhtä uupunut syntymisestään, kuin äiti synnyttämisestä, kärsien ponnistuksen tuomasta mahan murinasta. Tätä vain harvemmin tunnutaan ajattelevan muulla kuin yhdellä tavalla.

Itselläni esikoinen alusta asti kieltäytyi rinnasta, ja voi sitä syyllisyyden, pelon ja hämmennyksen määrää, kun imetys ei ottanutkaan luonnistuakseen. Uskoin jo ihan tosissani, että vauvassani oli jotain vikaa, kun se ei suostunut rintaa imemään. Monet hoitajat katsoivat vauvan suuhun olisiko kielijänne tiukka tai halkiota suussa, mutta mitään fyysistä vikaa vauvasta ei löytynyt.
Ajattelin myös, että vika olisi imetystavassani tai sektiossa, kunnes näin toisen sektiossa olleen äidin, jonka vauva ei ollut sektiosta tai parin tunnin erosta moksiskaan vaan imi niin ahnaasti äitinsä rintaa, että tätä sattui ja rinnat olivat arat.


Tein myös nopean gallupin ystävä- ja tuttavapiirissäni ja yllätykseni oli melkoinen, kun kuulin kuinka moni oli vauvana kieltäytynyt rintaruokinnasta. Miksi tästä ei puhuttu raskausaikana mitään? Kauhea syyllistys ja huonon äidin leima vain siksi, että vauva ei omasta halustaan halua rintaa imeä. Ja tietenkään jotkut niistä äideistä, joiden omat vauvat ovat pienestä pitäen tarttuneet rintaan kiinni kuin sika limppuun, eivät ymmärrä rintaimetyksen olevan joskus mahdotonta muunkin, kuin äidin haluttomuuden tai väärän imetystekniikan vuoksi.

[edit 2011: Tästä syystä toisen lapseni imemishalut olivat yllätys, koska olin varautunut toiseen totaalikieltäytyjään. Toinenkin lapseni syntyi sektiolla mutta eipä se tämän rintalta syöntiä ole haitannut. Olen siis kokemassa kummatkin tavat mutta neuvoja en imetysvaikeuksiin kykene antamaan. Tämä toinen kun taas on aikaisemmin kritisoimani vauvatyypin tapainen "helppo" imetettävä.]

20. Imetys on luonnollisti sujuvaa ja äidille vaistomaista toimintaa
Yleensä imetyksestä tulee mielikuva äidistä, joka luontevasti nostaa nälkäisen vauvan rinnalleen ja vauva juo itsensä kylläiseksi äitinsä maidosta. Tätä mielikuvaa tukevat ne sadat tuhannet valokuvat hymyilevästä, alastomasta äidistä vauva silmät kiinni rintaa imemässä.

Jos näin olisi todellisuudessa, minkä ihmeen takia melkein jokaisessa vauvaopuksessa, netissä, neuvolassa ja synnytyslaitoksella on ohjeita imetyksestä? Jos vain lukeekin vauvasivuja netissä tai kuuntelee tuoreita äitejä, kuulee usein kysyttävän vauvan imuotteesta, rintojen koosta, maidon riittävyydestä, nännien pituudesta ja oikeasta vauvan pitelytavasta imetyksen aikana. Jos imettäminen olisi vaistoista tulevaa toimintaa, ei sitä tarvitsisi opetella miten vauvaa imetetään, vaan se tulisi suoraan selkärangasta.

Tämän myytin äitimafia haluaakin pitää voimissaan, sillä sitä voi kokea olevansa parempi imetyksen onnistuessa kuin se toinen äiti, joka joutuu pulloruokkimaan pikkuistaan (oli sitten tuttipullossa äidinmaitoa tai sitten äidinmaitokorviketta).

Samalla ei myöskään ajatella, että joillekin imetys on vain vastenmielistä, kivuliasta tai muuten epämukavaa, jolloin pulloruokinta on parempi vaihtoehto kuin pakolla pakottaa itsensä imettämään vauvaansa. Pääasiahan on, että vauva saa tarvitsemansa eli maitoa, oli se sitten rinnasta tai pullosta, kunhan myös äidillä on mukava olo vauvaa syöttäessä.

[edit 2011: vaikka imetys menisi kuinka hyvin, on paljon sellaista missä tarvitsee apua. Se ei riitä, että lapsi nappaa nännistä kiinni ja imee halukkaasti. Kyllä niitä neuvoja kaipaa silti. Tuntuukin enemmän siltä että imeminen on vaivoille vaistomaista mutta imetys sujuu vasta, kun siihen opitaan.]

 

Tänne alle olen koonnut muutaman vinkin, jotka itselleni ovat olleet hyödyllisiä:

 

1. Alussa vauvan synnyttyä nännit voivat kipeytyä rintaruokinnasta. Nännien herkkä iho hiertyy jatkuvasta imemisestä ja kosteydesta ei ole tavatonta, että niihin syntyy rupea ja imettäminen sattuu kuin veitsellä leikattaisiin.

 

1.1. Synnytyslaitokselta annetaan salvaa nänneihin, joka on vauvalle myrkytöntä ja joka suojaa nännejä jonkun verran. Kyseessä on lanoliinista tehty tuote. Apteekista sitä saa nimellä Lansinoh. Se on kallista mutta riittoisaa. Myös jokaisen imetyskerran jälkeen voi kokeilla nännien suojaamista rintamaidolla

2. salvan kanssa voi myös käyttää rintakumia. Se ei poista täysin kipua mutta helpottaa niitä ja rinta saa levätä. Rintakumia voi käyttää vaikka öisin tai joka toisessa imetyksessä, jos pelkää että vauva ei sitten enää huoni rintaa au naturell.

3. Syynä rintojen imetyskipuihin voi myös löytyä huonosta imemistavasta. Oikeasta imemistavasta ja imetysasennoista enemmän tietoa löytynee
www.imetystukilista.net ja foorumilta http://maitolaituri.imetys.fi

Toisaalta nämä kaksi neuvoa voi myös auttaa, jotta tunnistaisi onko imetyskipuilu normaalia eikä esimerkiksi huono imemistapa.

 

 

3.1. Pahin kipu tuntuu, kun vauva aloittaa imemisen rinnassa ja kipu laantuu imettäessä.
3.2. Imettämiskivut pitäisi loppua kahden viikon jälkeen imettämisen aloittamisesta.

4. Hanki imetystyyny jo ennen vauvan syntymää!
Ei tarvitse kotona kumarrella selkä vääränä vauvan asentojen kanssa (varsinkin jos vauva nukahtaa syliin) ja saat tukea käsille, etteivät ne puudu tai kramppaa.
Liikenteessä, vierailuilla yms. imetystyyny ei ole välttämätön mutta kotona on mukavaa ottaa rennosti imetyksen suhteen.

5. Liivinsuojat kannattaa olla pestävät ja niitä voi olla useita, koska niitä voi joutua vaihtamaan useamman päivässä, kun rinnoista valuu maitoa mm. vauvan imiessä, itkiessä tai ihan muuten vaan. Jotkut suosivat myös maidonkerääjiä, joiden sanovat sopivan kivuliaisiin nänneihin paremmin. Myös yläosattomissa olo voi tehdä nänneille hyvää (mikään ei hankaa).

 

21. Imetys pilaa rinnat

Ja mistä kohdin? Rinnat muuttuvat jo raskausaikana isommiksi ja painavammiksi eikä se mitään auta vaikka ei imettäisikään, sillä rinnat muuttuvat taas synnytyksen jälkeen ja sitten vielä sen jälkeen, kun maidontuotto loppuu.

Jos pitää äityisliivejä, niin mihinkä ne rinnat riipahtaisi? Jotkut kertoilevat, kuinka rinnat ovat riipahtaneet imetyksen jälkeen, mutta kyse on silloin ihan samasta kuin lihomis-laihtumis-rumpasta kuin ennen raskauttakin (ja jälkeen).

Ensin rinnat ovat täynnä rasvaa ja pullottavat, sitten rasva palaa pois kun sitä ei tarvita, mutta rintojen iho eivät välttämättä palaudu entisiin mittoihinsa. Jos ei ole rasvaa mikä täyttäisi venähtäneet rinnat tai rinnat ovat olleet liian painavat, eikä niitä ole tuettu kunnolla, jokainen tietää miten siinä käy.

Ei tarvitse kuin kerran laihduttaa kymmenen, kaksikymmentä kiloa ja sen jälkeen sitä löysää ihoa löytyy muille jaettavaksi asti, joten miksi siis raskaana olo ja synnytys olisivat poikkeus naisen kehossa?