Äitimyyttien murruttua

Tässä sitä sitten ollaan.

Vauva kopassa tai kainalossa kotona eteisessä jälkeen taksi- tai autokyydin. Ja sitä ennen hirveä miettiminen mitä vauvalle pukisi päälle, että tämä pystyisi hetken tutustumaan ensimmäistä kertaa ulkoilmaan.

Ehkä rohkeimmat ovat menneet bussilla, mutta uskoisin, että useimmat ovat niin väsyneitä sairaalassa olostaan, että mieluummin välttävät julkisten ihmistunnoksen ja pitkät ajovälit varsinkin, jos synnytyssairaalasta poispääsy vaatii yhden tai useamman vaihdon julkisten liikennevälineiden välillä.
Sitä myös kaipaa tukijoukkoja kodin uudelleen kohtaamiseen, ja uskoisin, että usein tuoretta äitiä onkin tukemassa tai ainakin pitäisi olla lapsen isä tai jomman kumman äiti tai sisko tai ystävä mutta ei nämä kaikki yhdessä, sillä rentoutuminen alkaa vasta sitten, kun on saanut takin pois päältä ja vauvan nukkumaan jonnekin, missä sen näkee sekä oikaistua tutulle sohvalle tai sängylle lepäämään.

Sitten se iskee vasten kasvoja, me ollaan yksin tuon vauvan kanssa. Kukaan ei todellakaan ota vauvaa pariksi tuntia hoitoonsa, että saisit nukuttua. Kun vauva pärähtää ensimmäisen kerran kotona itkuun, sitä helposti katoaa kaikki ne niksit ja opit, mitä sairaalassa on annettu. Sitä kohtaa minänsä ennen vauvaa ja nyt vauvan kanssa eikä sitä auta muuta kuin opetella uudelleen vauvanhoidon alkeita kotona, koska et voi enää hälyttää hoitajaa apuun vaatteiden tai vaippojen vaihdossa tai kysellä imetysasennoista ja vauvankakan koostumuksesta. Ja kyllä, tuoreet äidit ovat hyvin kiinnostuneita vauvojensa kakasta ja pissasta, muusta ei puhutakaan pitkään aikaan. Pienen vauvan saaneen ensimmäisiä huolia kun on, saako vauva riittävästi ravintoa ja nestettä maidosta ja kuinka usein sitä vaippaa pitäisi nyt sitten vaihtaa?

31. Vauvan pitää olla aina kuivissa vaipoissa

Ja onneksi olkoon vaippavuoren omistaja, sinusta vaippatehtailijat tykkäävät tai kestovaippoja harrastavasta vastaavasti energialaitokset ja pesupulveritehtaat. Nykyvaipat ovat niin imutehoisia, ettei pieni pissamäärä missään tunnu eikä se vauvan ihoa haudo rikki. Pissavaipoista voi myös laskea saako vauva tarpeeksi nestettä. Mitä enemmän pissaisia vaippoja, sitä paremmin vauvasi on nestettä saanut.

Joillakin vauvoilla vatsa tuntuu toimivan koko ajan vähän, joillakin taas säännölisesti päivittäin ja joillakin kerran viikossa tai parissa, se on täysin normaalia. Kakan koostumuskin usein puhututtaa ja yleensä se on kellertävää, sinappimaista ainetta (usein rintamaidolla) tai ryynimäisempää korvikkeella. Se voi myös olla vihreää, joka ei ole vaarallista sillä se vain kertoo kakan olleen ilman kanssa tekemisissä (esimerkiksi koliikki tai edeltävät kovat ilmavaivat).

Pepun pesu vaipanvaihdon yhteydessä on makukysymys, josta ainakin kakkapeput kannattaa putsata. Meillä on käytössä, kosteuspyyhkeet, joilla epävarmempikin lapsenpyörittelijä uskaltaa pepun putsata ilman hurjaa hosumista yhden käden vauvaotteen ja toisen käden kraanavesi kopeloinnin kanssa. Suosittelen lämpimästi!

32. vauvan pukeminen on yksinkertaista, kun se on vielä pieni

Vauvanhoitoa ei kotona auta se, että vauvan vaatimuksia tuntemattomana oli raskausaikana hommannut kaikki ne kaikkein epäkäytännöllisimmät ja vaikeimmin puettavat vaatteet, koska ne vain näyttivät hyvältä ja vaikuttivat oivallisilta [edit 2011: niitä löytyy vielä toisenkin lapsen tullessa vaikka suurimman osan onkin jo heittänyt pois].

Samoin sitä mielessään kiittää äitiyspakkausta ja mahdollisia vaatelahjoituksia/-ostoksia muilta äideiltä, sillä niistä löytyvät usein ne käytännöllisimmät ja helpoimmat pukemisratkaisut, vaikka kuosi saattaakin olla hirveä ja niissä voi olla muutama rakkaudella harsittu kohta tai muutama poislähtemätön likatahra.

Suurta eripuraa äitimafiassa aiheuttavat `kietaisupaidat/-bodyt vs. leveän pääntien omaavat bodyt` keskustelut. Bodyjen puolestapuhujat sanovat, että body sujahtaa vauvan päälle kerralla, kun vauvan niskaa tuetaan, kun taas kietaisupaitojen/-bodyjen nauhojen/neppareiden kanssa menee turhaa aikaa näprätessä ja solmiessa.
Kietaisupaitojen puolestapuhujat taas perustelevat käyttöä sillä, että ne saa auki hoitotasolle ja kun laskee vain vauvan siihen päälle, voi laittaa vauvan kädet hihoihin ja nauhat/nepparit kiinni, jolloin ei tarvitse retuuttaa vauvaa lainkaan.

Kukin tehköön kuten parhaimmalta tuntuu ja mikä on turvallisinta lapselle omassa käsittelytyylissään. Itse käytin vastasyntyneellä potkuhousuja ja kietaisupaitoja sekä vanhempana kun alkoi kannattelemaan päätään enemmän, niin bodyja ja paksuja sukkahousuja, joissa vyötärönauha oli vähemmän puristava kuin vastaavissa puolipotkuhousuissa. [edit 2011: olen nyt ollut myös ihastunut yöhaalareihin, joka puetaan vetoketjulla mahanpuolelta ja varpaat/kädet jäävät paljaiksi]

33. Vauvan hoito on ihanaa ja miellyttävää

Se joka sanoo näin, niin onkohan hän nähnytkään vauvan hoidettavan tai onko aika kullannut muistot vai muutetaanko tässä taas totuutta äitimyyttien suuntaan?

Ensinnäkin, napa. Jos olet katsonut elokuvia tai dokumenttiohjelmia vauvan syntymästä, niin useinhan niissä näytetään myös napanuoran leikkaaminen. Sitäpä ei näytetä kuinka vastasyntyneen navasta roikkuu kiinni vielä 1-2 viikon kuluttuakin ruskea ja koppurainen lisäke, joka on joskus ollut osa napanuoraa. Sitä ei voi nypätä yrti vaan sen annetaan "tippua" irti.

Toisin sanoen sen ja ihon väliä putsataan kerran pari päivässä kraanaveteen kastellulla pumpulipuikolla, ettei se ala haista ja paranemisprosessi nopeutuisi. Älä käytä antiseptisiä aineita, sillä ne vain turhaan kuivattavat vauvan ihoa muutenkin herkältä alueelta (vertaa laittaisitko ko. ainetta limakalvoillesi?). Parasta on siis pitää se kuivana ja puhtaana.

Toiseksi, kynnet. Vastasyntyneellä kynnet ovat terävät kuin kissan kynnet ja jotta haavereilta vauvan kasvojen ja hänen kynsiensä tutustumisesta vältettäisiin, kannattaa hommata vauvalle tumput käteen. Tosin kätevämmät ja vähemmän hiostavat "hanskat" ovat pikkulasten puuvillasukat. Ne käteen niin naarmuja ei pääse syntymään niin helposti...

Voin muuten sitten kertoa, että eläinten kynsiä (koirat, kissat, jyrsijät ja linnut) useasti leikanneena vauvan kynsien leikkaaminen on vaikeinta koko eläinlajeista. Se ei riitä, että ääntä tulee enemmän kuin tapettavasta siasta, niin kiemurtelu ja käsien tempominen turhaannuttaa helposti. Pikkuvauvalla kynnet saa leikattua tämän nukkuessa, vanhemman kanssa toimii laulu tai jokin muu huomion muualle kiinnitävä asia, jolloin leikkuusta tulee miellyttävämpi teille molemmille.

[edit 2011: vauvoissakin on tempperamenttieroja, joillekin leikkuu ei tuota raivokohtausta mutta pikkukynsien leikkuu on silti haastavaa, kun hyvä kun niitä näkee leikata.]

Kolmanneksi, silmät.

34. Vastasyntyneen silmät pitää puhdistaa päivittäin.

Ei niitä silmiä tarvitse joka päivä pumpulilla ja kraanavedellä puunata, jos niissä ei ole rähmää tai muuta kökkärettä tai "unihiukkaa". Maalaisjärki käyttöön tässä, jookos? Ethän sinäkään pesisi sillä tavalla joka päivä silmiäsi, jos niissä ei mitään ole, ethän?

Ja listan viimeiseksi, iho.

35. Vastasyntyneen ihoa tulee tarkkailla päivittäin.

Vastasyntynyt on laajakäsite. Onko se viikon vanha vaiko kuukauden, kolmen? Jos joka päivä ihoa vauvansa tarkkailee, niin kyllähän ne näpyiksi ja ihottumiksi pienetkin punotukset muuttuvat. En sano, etteikö vauvan ihoa pitäisi huoltaa mutta liika puunaaminen kostautuu kuivana ihona ja iho-ongelmina. Sanotaan, etteivät vauvat likaannu samalla tavalla kuin me ja he tarvitsevat rasvapintaa iholleen.

Itse tein niin, että päässä oleva karsta lähti muutaman kerran rasvattuani pään vauvaöljyllä ja harjaamalla päälakea kevyesti. Käytin myös vauvaöljyä vartalon ja kasvojen rasvaukseen aina silloin, kun iho tuntui kuivalta.

Meillä vauva kylpi noin 1-2 kertaa kahteen viikkoon, ei useammin koska pelkäsin vauvan ihon kuivuvan liikaa. Korvanlehtien poimut ja -takaosat keräsivät kuollutta ihoa ja vaikkua, joten niitä puhdistelin aina kun muistin eli muutaman päivän välein. Taipeet katsoin vain kylpypäivinä ja hyvin voivat.

Joskus tuntuukin, että ohjeita kirjaimellisesti noudattavat unohtavat sen tosiasian, että vauva on hyvin herkkä olento, jota liika kuuraaminen vahingoittaa. Onhan meillä vauvat selvinneet äitiensä kanssa pelloilla ja ulkonakin lian keskellä, joten mitään haittaa ei varmasti tapahdu, jos hiukkasen hellittää puhtaus-intoilujaan.

edit 2011: Nykytutkimuksissa on kritisoitu liian hygieenisia ja puhtaita koteja, joissa pieni lapsi ei altistu normaaleille elinympäristön bakteereille. Tämä aiheuttaa allergioita, koska keho tulkitsee herkästi vaaralliseksi ei-oikeasti-vaaralliset aineet kuten esimerkiksi siitepölyn.

Lisää aiheesta:

HUS: Kurssi kääntyy allergioiden hoidossa: Tuetaan terveyttä, ei allergiaa 

SPK-TERVEYS: Tassuterapia torjuu allergian? (kyse on lemmikkieläimistä!)

Tänään päätin käydä läpi muutaman myytin, joihin törmäsin äiteydeni alkutaipaleella. Osa tuli itseltäni, joita odotin itseni olevan, osa tuli muilta pienten lasten äideiltä ja osa tuli naisilta, jotka rehellisesti miettivät omaa lapsettomuttaan.

Hulluinta oli, Kun minulle piti pyytämättäni "selittää", miksi lapsia ei ollut tullut vielä tähän mennessä ja se oli jollakin tasolla outoa, sillä eihän minun lisääntymiseni mielestäni tarkoita, että kaikkien muidenkin olisi nyt saatava lapsi, varsinkin jos ei niistä tykkää. Tuntui kuin oman lapseni maailmaantulo olisi jotenkin herättänyt myös muita mkiettimään, pitäisikö lapsi hankkia vai ei.
Kuitenkin, myytteihin.

23. Vanhemmaksi kasvaminen alkaa syntymästä. Ei enää voi lapsen saatua ruveta miettimään, että miten pitäisi sen kanssa toimia.
Tämän ajatuksen mukaan meillä olisi siis sisäänrakennettuna vanhemmuuden kaava tai ainakin oppisimme sen ympäristöstämme käsin lapsuudesta alkaen. Olen jo käsitellyt aikaisemminkin tätä pelottavaa käsitystä siitä, että vanhemmuus olisikin sisäsyntyinen juttu, joka joko on tai ei ole.

Mielestäni juuri lapsen saatuaan sitä alkaakin miettimään, että mitäs nyt tehtäisiin? Vauva luottaa sokeasti siihen, että sinä tiedät vastaukset kaikkiin sen ongelmiin ja itse olet taas sormi suussa pähkäilemässä, että miksi se tekee niin kuin tekee.
Yrittämisen ja erehtymisen kautta oppii. Myös kirjallisuus, vertaistarinat samassa tilanteessa olevilta äideiltä, kuullut neuvot ja niksit auttavat. Itselläni auttoi Tassuhoito-ohjeet, joilla sain kivuttomasti vauvani oppimaan nukkumaan pinnasängyssä yksin ja yön yli. Itse en olisi koskaan keksinyt tehdä sellaista, mitä ohjeissa neuvottiin.  

24. Pikkuvauvan äidin kuuluu olla onnellinen
Jos et toitota onnellisuuttasi ja iloasi uudesta vauvasta, sinussa tai vauvassa on jotain vikaa. Voisiko joku kertoa, kuinka jaksat hehkua onnea ja iloa 24/7, jos aikasyklisi on kolmesta tunnista alle tunnin välein syöttäminen, vaipan vaihtaminen ja vauvan sylissäpito itkun laannutttamiseksi. Yritä nyt edes pysyä hereillä kuukauden tätä tehtyäsi. Kyllä arkeen kuuluu ihan kaikki tunteet eikä vauvan tulo perheeseen maagisesti niitä muita tunteita kadota. Kyllä pikkuvauvan äiti saa olla rehellinen omista tunteistaan ja pitääkin olla, jos ei kerro miltä oikeasti tuntuu, ei kukaan myös tiedä helpottaa suurta vastuuta, joka äidin harteita painaa vauvaa hoitaessa.

25. Lepää aina kun voit
Tämän pitäisi olla muodossa "NUKU aina kun voit". Ensimmäinen puoli vuotta on raskasta aikaa vauvan rytmin takia ja ensimmäiset kuukaudet pahimmat. On mielestäni eri asia levätä kuin nukkua, sillä alle puolivuotiaan vauvan kanssa tulee helposti univelkaa, edellä mainitun kiivaan rytmin takia. On totta, että se helpottaa hiukan puolen vuoden jälkeen, mutta silti vauva heräilee öisin syömään ja päivällä kahdet-kolmet päiväunet ovat sangen lyhyitä.

Itse meinasin palaa loppuun tämän neuvon myötä. En siis todellakaan tajunnut nukkua, vaan lepäilin aina, kun mahdollista. Lopulta alkoi jo hermotkin mennä, kun en tuntunut jaksavan pysyä hereillä ja silloin se välähti, jos nukun aina kun vauvakin, jaksan paremmin. Ehkä tämä opetti myös minulle, ettei pitäisi sokeasti luottaa hyvältäkin kuulostaviin ohjeisiin, vaan käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä tässäkin asiassa.

[edit 2011: kun toinen lapsi saapuu perheeseen, nukkuminen ei aina ole mahdollista. Koeta silti nukkua aina kun se on mahdollista ja lepää muut ajat. Ensimmäinen lapsi on jo opettanut sinulle lapsiperheen rytmin mutta sitä helposti uupuu kuitenkin]

26. äiti on lempeä ja hyvä ja rakastaa lapsiaan. Oikeat äidit eivät väsy ja hoitavat lastaan pyyteettä.
Voisiko tämän enempää syyllistää lapsen/lapsia saaneita naisia? Kenen lapsia tuntemattoman idealistin ajatus tämäkin on alun alkujaan ollut?

Mielestäni on absurdia, että naiselta vaaditaan pyhimyksen luonteenpiirteitä ihan vakavalla naamalla ja ihmetellen, jos joku ei siihen sopeudu. On kuin me itsekin vaatisimme itseltämme täydellisyyttä lastemme hoidossa unohtaen, että tavallista elämäähän tässä vietetään ja rehellinen kuva arjesta kasvattaa lasta paremmin kohtaamaan ulkomaailman, kuin martyyrina toimineen äidin illuusio kodista, jossa lapsen tarpeet ovat aina menneet vanhempien tarpeiden ohitse.

Mielestäni totuus on, ettei sitä aina jaksa olla lapsilleen lempeä ja osaa olla hyvä. Joskus sitä myös tekisi tiputtaa riivattu lapsi parvekkeelta alas, ja sekin on normaalia, kunhan sitä nyt ei oikeasti toteuta tai ajattele sellaista koko ajan. Ja kyllä äidit väsyvät siinä missä muutkin ihmiset, ei äitiys ole supersankaruutta, jossa yht'äkkkiä huomaat saaneesi supervoimia, vaan yhä sitä painitaan samojen ongelmien kanssa kuin ennenkin ja laiska ihminen on yhä laiska ja ekologinen yhä ekologinen ja niin edelleen.

Lapsen pyyteetön hoitaminen on myös myytti, vaikka josta kusta voikin tuntua, että nyt tässä epäitsekkäästi vaalin ja hoivaan pienen elämän alkua. Myöskin ajatus vapaatahtoisuudesta ajatella/tehdä lapsen hyväksi asioita, on helposti ymmärrettävissä väärin. Pieni vauva ja lapsi on avuton, eikä se tule toimeen ilman vanhempiaan. Kun hoidamme ja huolehdimme pikkuisesta, saamme osaksemme rakkautta ja kiintymystä, jonka toivomme säilyvän myös siten, kun olemme itse vanhoja ja lapsemme aikuisia.
Ehkä sitä ei ajatella tietoisesti, mutta lapset ovat käyntikorttimme tähän maailmaan. Kun olemme itse avuttomia, he huolehtivat mitä meille tehdään ja jos me hylkäämme heidät emotionaalisesti/fyysisesti pieninä, mitä todennäköisemmin he tekevät saman meille vanhempana. Ja sitten, kun meitä ei enää ole, lapsemme jatkavat sukuamme, toivottavasti kertovat meistä lapsilleen ja siten saavutamme kuolemattomuuden, joka siis onnistuu vain sillä, että hankimme lapsia ja hoivaamme heitä hyvin. Pyyteetöntä, tuskimpa.

27. jokainen nainen on aina lähtökohtaisesti "äiti", vaikka lapsia ei olisikaan.
Onko jokainen mies myös lähtökohtaisesti "isä", vaikkei lapsia olisikaan? Eikö voitaisi puhua kuitenkin vain ihmisistä, jotka valitsevat vanhemmuuden, ja sitä kautta kasvavat omien lapsiensa isiksi ja äideiksi?

Henkilökohtaisesti en voi sietää useimpienkaan muiden lapsia, mutta omiani rakastan. Eikä minusta välttämättä olisi tullut äitiä ollenkaan, elleivät olosuhteet olisi olleet myönteisiä siihen. Äidillinen en ole, eikä minusta saa perinteisen äidin kuvaa, tuskin kukaan tietäisi, että minulla on lapsia, ellen kertoisi sitä. Enkä tosiaankaan ole äikuisille "äiti" vaan ainoastaan omalle lapsilleni, muut pärjätköön miten kykenevät keskenään.

28. nainen löytää alkuperäisen itsensä biologiaan perustuvan sukupuoliroolinsa avulla. Äiti on äidin roolissa koko ajan.
Jaa-a, ja kukakohan tämä alkuperäinen minä olen? Eiköhän se kumminkin ole se sama ihminen, joka olen aina ollut ja tulen aina olemaankin. Tässä taas mystifisoidaan äityys ja kuvitellaan, että lapsen saaminen muuttaisi ihmistä niin paljon, että ihminen muuttuisi toisenlaiseksi kuin aiemmin.

Ei vanhemmuus tee ihmisestä sen parempaa kuin ennenkään eikä se täytä naista millään alkuvoimaisella naiseudella. Kamala tuottaa pettymys, mutta kyllä se oma itsensä pitää löytää itsetutkistelun kautta eikä luulla, että lapsen saaminen jotenkin toisi jo aiemminkin kadoksissa olleen persoonallisuuden esille. Sitä voi tietysti alkaa elämään äidin roolissa, mutta jos siellä ei ole ketään roolin takana, niin aika hataraksi jää silloin ihmisen oma minä-käsitys. Ja entä sitten kun lapset lähtevät kotona? Sen ne tekevät kuitenkin jossain vaiheessa. Kuka silloin jää kotiin elämään elämää jälkeen lapsien? Jos ei rakenna omaa itseään ja ylläpidä asioita, jotka tukevat oman minäkuvansa kehitystä, voi helposti maailman reunat sortua, kun ne, joihin persoonallisuus on nojannut, ovatkin poissa. Kyllä nainen saa olla oma itsensä, rooleista viis.

29. Vanhemmuus naisen tekemänä kuuluu luontoon, kun taas miehen suorittama vanhemmuus on rationaalista valintaa. Nainen on (turvallinen ja ikuisesti muuttumaton) luontoperusta, jonka tukemana mies voi tavoitella valintojen kautta kohti parempaa vanhemmuutta.
Kamala vastuu naiselle annettaan kannettavaksi. Ensin väitetään, että naiset vaistomaisesti ovat vanhempia eikä siksi nainen voi järkeistää lapsensa hoitoa ja kasvatusta. Toisekseen naisen pitäisi myös ottaa vastuu miehensä vanhemmuuteen kasvamisesta, jolloin miehen ei tarvitse tehdä muuta, kuin odottaa naisen kantavan hänenkin puolensa vanhemmuuden taakan. Ei todellakaan näin.

Vanhemmuus nykypäivänä on rationaalista toimintaa kummaltakin sukupuolelta, raskaaksi tullaan yleensä suunnitellusti ja lapsimääräkin yleensä ollaan mietitty. Myös lapsen hoito ja kasvatus on järkeistynyt, vanhemmat lukevat opuksia, keskustelevat internetissä, käyvät kursseja ja seulovat saadusta tiedosta ne asiat, jotka tuntuvat parhaiten toimivan omassa perheessä. Toisaalta mieskin osallistuu lapsenhoitoon, kunhan hänen annetaan tehdä omalla tavallaan asiat lapsen kanssa. (en minäkään pitäisi, jos joku koko ajan kyttäisi vierestä, miten syötän lasta tai miten vaihdan vaipan ja kommentoisi negatiivisesti koko ajan työskentelystäni).

Mielestäni on miehen omalla vastuulla ottaa vanhemmuus haltuun ja kasvaa isäksi. Se ei tapahdu pakottamalla tai siten, että nainen koko ajan vieressä odottaa, että josko tänään se alkaisi olemaan isämäisempi lapselleen. On myös totta, että naiset helposti hamstraavat kaiken vastuun hoidosta itselleen. Pitää pystyä myös luovuttamaan oma lapsi toiselle vanhemmalle ja luotettava siihen, että myös tämä osaa pitää huolta yhteisestä lapsesta.

30. Aika usein suojeluvaiston vallassa olevien äitien huolehtiminen toisten lapsista saa sellaisia muotoja, että huolehtiva äiti näyttäytyy ikään kuin besserwisserinä ja alkaa kuvitella tietävänsä, mikä olisi toistenkin äitien lapsille parasta.
Tämä ei ole valitettavasti pelkkä myytti, vaan myös totisinta totta. Joillekin äideille ei riitä pelkkä omasta lapsesta huolehtiminen, vaan he mieluusti kauhistelevat, neuvovat ja katselevat arvostelevasti sellaisia äitejä, jotka eivät heidän mielestään täytä hyvän äidin kriteerejä. Valitettavan usein he eivät myöskään tiedä asioiden taustoja, mutta silti tietämystä löytyy tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kaikkein pahimmat tapaukset muodostavat äitimafioita internettiin, leikkipuistoihin, vauvaryhmiin ja kahviloihin. Toisaalta jokainen meistä voi myös tuijottaa hiukan peiliin.

Kukapa ei olisi ajatellut klo 22 jälkeen pieniä lapsiaan kuljettaneen äitiä katsoessaan, että nuo lapset pitäisi jo olla nukkumassa tai bussissa vauvan/lapsen itkiessä, että äidin olisi syytä tehdä jotain tai miksei se ollut tehnyt jotain ennen bussiin tuloa jne. Lista on loputon, mutta jos nämä pienet besserwisser ajatukset pysyvät omana tietona, niin emme liityy ikävään äitimafia-kastiin.

Päätin kirjoittaa imetyksestä, koska sen ympärillä kuitenkin pyörii uunituoreen äidin ajatukset. Se on myös arka aihe, tunteita nostattava ja syyllisyyttä herättävä.

Imetys on omalla kohdalla harvoin sellaista, millaisen käsityksen siitä saa mediasta, muiden äitien puheista tai jopa omista aikaisemmista kokemuksista. Kun puhutaan terveistä vauvoista, joilla ei ole mitään fysiologista syytä olla imetättä rintaa, niin silti jotkut tarttuvat rintaan kiinni kuin siat limppuun ja toiset taas itkevät kauhusta rinnan nähdessään.

Se on ihan normaalia eikä se liity synnytystapaan tai siihen, kuinka hyvä äiti olet. Se on ihan vauvasta kiinni miten rinnalta syöminen sitä kiinnostaa. Toki voidaan tehdä paljon vastahakoisen vauvan imemishalujen herättelyyn mutta joskus rinnanpumppaus ja äidinmaidon antaminen pullosta on ainoa vaihtoehto sekä vauvalle että äidille.

19. Vastasyntynyt imee rintaa automaattisesti ja ahnaasti, johon vaikuttaa myös se, onko lapsi syntynyt sektiolla vaiko alateitse.
Tämä myytti jakaa tunteita ja mielipiteitä voimakkaasti, sillä usein kuulee puhuttavan, että sektio häiritsee vauvan luontaisia imurefleksejä. Toisaalta vauva voi olla tai olla olematta nälkäinen heti synnyttyään, sillä ensiksihän se on juuri syönyt napanuoran kautta tai toiseksi sekin voi olla yhtä uupunut syntymisestään, kuin äiti synnyttämisestä, kärsien ponnistuksen tuomasta mahan murinasta. Tätä vain harvemmin tunnutaan ajattelevan muulla kuin yhdellä tavalla.

Itselläni esikoinen alusta asti kieltäytyi rinnasta, ja voi sitä syyllisyyden, pelon ja hämmennyksen määrää, kun imetys ei ottanutkaan luonnistuakseen. Uskoin jo ihan tosissani, että vauvassani oli jotain vikaa, kun se ei suostunut rintaa imemään. Monet hoitajat katsoivat vauvan suuhun olisiko kielijänne tiukka tai halkiota suussa, mutta mitään fyysistä vikaa vauvasta ei löytynyt. Ajattelin myös, että vika olisi imetystavassani tai sektiossa, kunnes näin toisen sektiossa olleen äidin, jonka vauva ei ollut sektiosta tai parin tunnin erosta moksiskaan vaan imi niin ahnaasti äitinsä rintaa, että tätä sattui ja rinnat olivat arat.

Tein myös nopean gallupin ystävä- ja tuttavapiirissäni ja yllätykseni oli melkoinen, kun kuulin kuinka moni oli vauvana kieltäytynyt rintaruokinnasta. Miksi tästä ei puhuttu raskausaikana mitään? Kauhea syyllistys ja huonon äidin leima vain siksi, että vauva ei omasta halustaan halua rintaa imeä. Ja tietenkään jotkut niistä äideistä, joiden omat vauvat ovat pienestä pitäen tarttuneet rintaan kiinni kuin sika limppuun, eivät ymmärrä rintaimetyksen olevan joskus mahdotonta muunkin, kuin äidin haluttomuuden tai väärän imetystekniikan vuoksi.

[edit 2011: Tästä syystä toisen lapseni imemishalut olivat yllätys, koska olin varautunut toiseen totaalikieltäytyjään. Toinenkin lapseni syntyi sektiolla mutta eipä se tämän rintalta syöntiä ole haitannut. Olen siis kokemassa kummatkin tavat mutta neuvoja en imetysvaikeuksiin kykene antamaan. Tämä toinen kun taas on aikaisemmin kritisoimani vauvatyypin tapainen "helppo" imetettävä.]

20. Imetys on luonnollisti sujuvaa ja äidille vaistomaista toimintaa
Yleensä imetyksestä tulee mielikuva äidistä, joka luontevasti nostaa nälkäisen vauvan rinnalleen ja vauva juo itsensä kylläiseksi äitinsä maidosta. Tätä mielikuvaa tukevat ne sadat tuhannet valokuvat hymyilevästä, alastomasta äidistä vauva silmät kiinni rintaa imemässä.

Jos näin olisi todellisuudessa, minkä ihmeen takia melkein jokaisessa vauvaopuksessa, netissä, neuvolassa ja synnytyslaitoksella on ohjeita imetyksestä? Jos vain lukeekin vauvasivuja netissä tai kuuntelee tuoreita äitejä, kuulee usein kysyttävän vauvan imuotteesta, rintojen koosta, maidon riittävyydestä, nännien pituudesta ja oikeasta vauvan pitelytavasta imetyksen aikana. Jos imettäminen olisi vaistoista tulevaa toimintaa, ei sitä tarvitsisi opetella miten vauvaa imetetään, vaan se tulisi suoraan selkärangasta.

Tämän myytin äitimafia haluaakin pitää voimissaan, sillä sitä voi kokea olevansa parempi imetyksen onnistuessa kuin se toinen äiti, joka joutuu pulloruokkimaan pikkuistaan (oli sitten tuttipullossa äidinmaitoa tai sitten äidinmaitokorviketta).

Samalla ei myöskään ajatella, että joillekin imetys on vain vastenmielistä, kivuliasta tai muuten epämukavaa, jolloin pulloruokinta on parempi vaihtoehto kuin pakolla pakottaa itsensä imettämään vauvaansa. Pääasiahan on, että vauva saa tarvitsemansa eli maitoa, oli se sitten rinnasta tai pullosta, kunhan myös äidillä on mukava olo vauvaa syöttäessä.

[edit 2011: vaikka imetys menisi kuinka hyvin, on paljon sellaista missä tarvitsee apua. Se ei riitä, että lapsi nappaa nännistä kiinni ja imee halukkaasti. Kyllä niitä neuvoja kaipaa silti. Tuntuukin enemmän siltä että imeminen on vaivoille vaistomaista mutta imetys sujuu vasta, kun siihen opitaan.]

Tänne alle olen koonnut muutaman vinkin, jotka itselleni ovat olleet hyödyllisiä:

1. Alussa vauvan synnyttyä nännit voivat kipeytyä rintaruokinnasta. Nännien herkkä iho hiertyy jatkuvasta imemisestä ja kosteydesta ei ole tavatonta, että niihin syntyy rupea ja imettäminen sattuu kuin veitsellä leikattaisiin.

1.1. Synnytyslaitokselta annetaan salvaa nänneihin, joka on vauvalle myrkytöntä ja joka suojaa nännejä jonkun verran. Kyseessä on lanoliinista tehty tuote. Apteekista sitä saa nimellä Lansinoh. Se on kallista mutta riittoisaa. Myös jokaisen imetyskerran jälkeen voi kokeilla nännien suojaamista rintamaidolla

2. salvan kanssa voi myös käyttää rintakumia. Se ei poista täysin kipua mutta helpottaa niitä ja rinta saa levätä. Rintakumia voi käyttää vaikka öisin tai joka toisessa imetyksessä, jos pelkää että vauva ei sitten enää huoni rintaa au naturell.

3. Syynä rintojen imetyskipuihin voi myös löytyä huonosta imemistavasta. Oikeasta imemistavasta ja imetysasennoista enemmän tietoa löytynee www.imetystukilista.net ja foorumilta http://maitolaituri.imetys.fi

Toisaalta nämä kaksi neuvoa voi myös auttaa, jotta tunnistaisi onko imetyskipuilu normaalia eikä esimerkiksi huono imemistapa.

3.1. Pahin kipu tuntuu, kun vauva aloittaa imemisen rinnassa ja kipu laantuu imettäessä.
3.2. Imettämiskivut pitäisi loppua kahden viikon jälkeen imettämisen aloittamisesta.

4. Hanki imetystyyny jo ennen vauvan syntymää!
Ei tarvitse kotona kumarrella selkä vääränä vauvan asentojen kanssa (varsinkin jos vauva nukahtaa syliin) ja saat tukea käsille, etteivät ne puudu tai kramppaa.
Liikenteessä, vierailuilla yms. imetystyyny ei ole välttämätön mutta kotona on mukavaa ottaa rennosti imetyksen suhteen.

5. Liivinsuojat kannattaa olla pestävät ja niitä voi olla useita, koska niitä voi joutua vaihtamaan useamman päivässä, kun rinnoista valuu maitoa mm. vauvan imiessä, itkiessä tai ihan muuten vaan. Jotkut suosivat myös maidonkerääjiä, joiden sanovat sopivan kivuliaisiin nänneihin paremmin. Myös yläosattomissa olo voi tehdä nänneille hyvää (mikään ei hankaa).

21. Imetys pilaa rinnat

Ja mistä kohdin? Rinnat muuttuvat jo raskausaikana isommiksi ja painavammiksi eikä se mitään auta vaikka ei imettäisikään, sillä rinnat muuttuvat taas synnytyksen jälkeen ja sitten vielä sen jälkeen, kun maidontuotto loppuu.

Jos pitää äityisliivejä, niin mihinkä ne rinnat riipahtaisi? Jotkut kertoilevat, kuinka rinnat ovat riipahtaneet imetyksen jälkeen, mutta kyse on silloin ihan samasta kuin lihomis-laihtumis-rumpasta kuin ennen raskauttakin (ja jälkeen).

Ensin rinnat ovat täynnä rasvaa ja pullottavat, sitten rasva palaa pois kun sitä ei tarvita, mutta rintojen iho eivät välttämättä palaudu entisiin mittoihinsa. Jos ei ole rasvaa mikä täyttäisi venähtäneet rinnat tai rinnat ovat olleet liian painavat, eikä niitä ole tuettu kunnolla, jokainen tietää miten siinä käy.

Ei tarvitse kuin kerran laihduttaa kymmenen, kaksikymmentä kiloa ja sen jälkeen sitä löysää ihoa löytyy muille jaettavaksi asti, joten miksi siis raskaana olo ja synnytys olisivat poikkeus naisen kehossa?

Vastasyntyneen kanssa on usein eksyksissä.

Siinä se hengittää ja nukkuu, nyt se tuijottaa maailmaa likinäköisillä silmillään ja yrittää ymmärtää jotain tästä hajujen, makujen, värien, muotojen ja äänien sekamelskasta. Nyt se itkee tai kitisee tai parkuu, eikä minulla ole hajuakaan onko sillä nälkä, pissat/kakat vaipassa, epämukava olla, yksinäinen olo tai jotain muuta mysteeristä.

Synnytysosastolla on se hyvä puoli, että siellä on aina joku (hoitaja), jolta voi kysyä mitä tehdä siinä hämmentävässä tilanteessa, kun vauva tekee näin tai ei rauhoitu noin tai miksi vauvalla on tuommoista tai tälläistä. Sitä voi myös kysyä itsestään, miksi jokin ei ole tai on jotenkin erilailla tai toisin kuin ennen.

14. Vain äiti osaa hoitaa vauvaansa oikein ns. äidinvaistolla
Tässä taas törmätään siihen ristiriitaan, että jos se olisi niin vaistomaista äideillä, miksi niitä ohjeita ko. asiaan on sitten niin paljon? Voiko kukaan todella väittää uunituoreelle esikoisensa äidille, että "sinulta puuttuu äidinvaisto, kun olet ihan ulalla vauvan kanssa"?

On naiivia kuvitella, että pelkkä rakkaus ja läheisyys riittävät vauvan kanssa (vaikka ne paljon auttavatkin), jolloin heti osaa kaikki vinkkelit ja niksit vauvanhoidossa, kun nyytti lasketaan ensimmäistä kertaa käsivarsillesi.

Vauvanhoitoon täytyy tulla oppi jostain, tuli se sitten aikaisemmista vauvakokemuksista (sisarukset, hoitolapset, ystävien lapset, omat lapset, yms.), , opastuksesta vierestä (oma puoliso, synnytysosaston tai/ja neuvolan hoitajat, omat tai puolison vanhemmat, sisarukset, ystävät, jne.), mediasta (internet, tv, dvd:t, yms.), opuksista (vauvanhoito-ohjeet, neuvolamateriaalit, yms.), ajatuksista, kertomuksista ja neuvoista (muut perheelliset, ystävät, omat/puolison ajatukset/kokemukset asiasta, yms.) tai yrityksen ja erehdyksen tuomista pikkuisista opetuksista.

Tässä myös tulee se kamala tosiasia julki, että isä pystyy ihan yhtä hyvin hoitamaan vauvaa, ellei paremminkin kuin äiti, jos on vain sen persoonainen ihminen, että jaksaa/haluaa opetella vauvanhoidon. Äideissä ja isissä ei ole muuta eroa kuin maidontuotanto ja jos vauvaa syötetään pullosta, sekin pieni ero katoaa. Tämä voikin olla vaikea myöntää naisena, ettei olekaan "korvaamaton" vauvalleen ja sitä voi helposti sulkea miehen ulos vauvanhoidosta, jottei mies uhkaisi äitimafian asemaa kartuttamalla omaa taitoaan ko. asiassa.

Onhan se antoisampaa valittaa miehen osallistumattomuudesta ja juoksuttaa tätä samalla kaupassa, siivoamassa ja töissä, kuin myöntää se tosiasia, että  yhteinen elämä helpottuisi, jos kummatkin osallistuisivat tasapuolisesti vauvanhoitoon ja muihin talon askareisiin. Tämä tosin vaatii kummaltakin vanhemmalta avointa suhtautumista tilanteeseen ja kangistuneiden asenteiden/ mies-/naismalli-myytin murtamista.

15. Äidin muodot ja keho palautuvat heti synnytyksen jälkeen ennalleen

Tämä on ehkä huonosti muotoilemani myytti, sillä jokainenhan on lukenut rintojen pingotuksista, peräpukamista, välilihan repeämistä, raskausarvista ja suohikohjuista yms., joten keho ei ihan heti palaudu ennalleen synnytyksestä.

Onko siis kukaan kertonut, että verta tulee runsaasti monta viikkoa synnytyksen jälkeen niin, että joudut käyttämään hehtaarisiteitä pitääksesi tulvan aisoissa?

Tai peräpukamista, jotka tulevat kuitenkin synnytyksen yhteydessä tapahtui se alateitse tai sektiolla?

Tai muista oudoista ulokkeita tai muutoksista genitaalin alueella?

Tai ummetuksesta, kun ei kykene ponnistamaan lihasten ollessa liian voimattomia/kipeitä ennen niin yksinkertaiseen toimenpiteeseen?

Toisaalta onko kukaan kertonut sitäkään, ettei se raskausmaha katoa mihinkään vaikka vauva on jo syntynyt?

Samanlainen puolipyöreä maha jöpöttää edelleen edessäsi päästyäsi synnytyksestä, eikä se parista päivästä viikkoihin siitä katoa minnekään. Ainoa ero on, ettei maha ole enää pinkeä ja sitä voi painella sisäänpäin kuin pullataikinaa.

Kuulin ensimmäisen raskauteni jälkeen yhdeltä ihmiseltä, joka kävi kiristyttämässä vatsalihaksiaan, että heidän pitää pitää tukiliivejä leikkauksen jälkeen, että lihakset muistavat uudelleen tehtävänsä.

Muistelen myös televisiossa olleen siitä, kuinka julkisäidit käyttivät samaa kikkaa nopeuttaakseen palautumistaan synnytyksestä. Ottaakin hiukan päähän, että sain tietää tuosta vasta nyt. Seuraavalla kerralla kokeilin tukiliivejä synnytyksen jälkeen ihan vain siksikin, että jos se estää lisävahingot, niin sekin riittää enkä minä siitä mitään menetäkään.

Sektion sitten kaksi kertaa kokeneena (ensimmäisen kerran ilman tukiliiviä synnytyksen jälkeen), yllätyin kuinka tukiliivi helpotti siirtymisiäni makuulta istumaan ja olo oli muutenkin vahvempi. Selkääni ei särkenyt ja maha pieneni nopeasti, niin nopeasti, että jouduin hankkimaan pienemmän tukiliivin toiselle kuukaudelle.

Toisaalta minulla säilyi myös tällä kertaa tunto navan ja leikkuuhaavan välissä, joka viimeeksi katosi puoleksi vuodeksi. Voi toki olla, että kirurgi ei tällä kertaa osunut hermoihin mutta liputtaisin silti tukiliivin puolesta. Suosittelen ehdottomasti!

Täytyy kuitenkin muistuttaa, ettei tukiliivit ole mikään ihmekeino saada litteämpi vatsa. Vatsalihakset ovat kuitenkin venyneet ja paukkuneet niin paljon raskauden viimeisillä viikoilla, etteivät ne tajua tehtäviäänsä ennen kuin niitä taas liikunnalla siitä muistuttaa.

Se siis tarkoittaa jumppaa tai muuta fyysistä rasitetta ko. kohdassa. Mitä vanhempi synnyttäjä, sitä kovemman työn saa tehdä littanan vatsan eteen (toki pois sulkien ne genetiikan ihmeet, joille raskaus ja synnytys ei jätä kehoon mitään jälkiä).

Ehkäpä äitimafia on ollut asialla, kun ikävistä asioista vaietaan tai sitten niitä liioitellaan, tehdään niistä samanlaisia kauhukertomuksia kuin miehet saattavat tehdä omista inttikokemuksistaan.

Sillä totta tämäkin, tuoreiden äitien läheisyydessä muut äidit puhuvat synnytys- ja vauvajuttuja, kun taas  juuri armeijassa olevalle/suorittaneelle miehen läheisyydessä muut armeijan käyneet miehet puhuvat leiri- ja kasarmijuttuja. Mönkään mennään siinä, jos näitä kokemuksia aletaan vertailemaan keskenään ja miettimään kumpi oli rankempaa. Kummatkin läpikäyneenä itse toteaisin, että kummatkin kokemukset ovat niin erilaisia luonteeltaan ja vaativuudeltaan, ettei niitä kykene vertailemaan keskenään.

16. Suihkuun pitää mennä heti synnytyksen jälkeen

Tämän väittäminen myytiksi voi hämmästyttää, sillä useinhan hoitajat oikein tuputtavat suihkuun menemistä  synnytyksen jälkeen ja joistakin se voi tuntua jopa pakolliselta hikisen ja verisen työn jälkeen. Enkä nyt sano, ettei sitä saisi mennä, jos siltä tuntuu... mutta tehdäänpä pieni ajatusleikki, varsinkin sektiopotilaan näkökulmasta.

* Minut on juuri leikattu ja haava on syvä ulottuen kohtuun saakka

* Leikkuualue on juuri desifioitu ja tikattu, joten siinä ei ole mitään likaa, joka voisi tulehduttaa haavan.

* Haava on myös vuotanut paljon verta ja lopettanut sen hetki sitten, joka tarkoittaa, että haavan paraneminen sisältä ulospäin on vasta alkanut. Haluanko minä löysyttää alkavia tukirakenteita vedellä, kun ensimmäiset säikeet punoutuvat suojaamaan kohtuani?

* Haluanko ylipäätään ottaa sitä riskiä, että haavaan menee yhtään vettä ja sitä kautta mitä tahansa muuta ties kuinka syvälle kudoksiini?

Tässä voidaan myös miettiä kuinka kauan pitäisi olla sitten suihkutta? Riittääkö päivä vai kaksi? Vai pitäisikö olla kolme?

En rehellisesti osaa vastata siihen mutta itse menin muistaakseni vasta kolmantena tai neljäntenä päivänä suihkuun ja eipä haava tulehtunut ja parani hyvin.

Johtuiko se siitä, että en mennyt suihkuun heti kun kehoitettiin vai mistä, mutta myös ohjeitä kannattaa kyseenalaistaa ja ajatella oman maalaisjärjen läpi, onko tämä oikeasti niin kuin itse toimisin.

[edit 2011: myös toisen sektion jälkeen menin vasta kolmantena, kotiutumispäivän aamuna suihkuun. Haava parani hyvin.]

17. Äidinmaidon muodostumisen huomaa pingottuneista rinnoista
Osalti totta. Äidinmaidon nousu saattaa pingoittaa rinnat kivikoviksi, pyöreiksi palloiksi, joihin koskeminen on kivuliasta. Ne voivat olla myös tulikuumat. Toisaalta maidontuloa voi myös ennakoida vahvat tunnevaihtelut, hirvittävät tunneaaltoilut, jolloin voi räyhätä hulluna, suuttua täysin pikkuisesta, itkeä vollottaa ja loukkaantua hirmuisesti, ja nämä kaikki voi iskeä  alle 5 minuutin sisään.

Voin muuten kertoa, että silloin tavallisesti rauhallinen persoona voi olla hätää kärsimässä, jos ei tunnista tilaansa. Eikä se ole myöskään hauskaa, jos hoitaja ohimennen vain naureskelee ja sanoo maidon nousevan. Tähän tunnekaahailuun loppuu siis ternimaidon tuotto ja rasvasta kullankeltainen, läpinäkyvä neste tekee tilaa maidonvalkoiselle ja makealle äidinmaidolle. [edit 2011: toisella kerralla en huomannut maidonnousua ollenkaan, se vaihtui kuin varkain.]

Kun maitotuotanto on käynnistynyt (ja se käynnistyy terveillä poikkeuksetta), sitä oppii nopeasti joko syöttämään vauvaa tai tyhjentämään rinnat rintapumpulla, sillä muuten rinnat taas muuttuvat kivikoviksi, alkavat kuumottaa ja tulee todella epämukava olo. Tämä tuotanto toimii ympärivuorokauden ja pahimmillaan sitä herää kivikoviin rintoihin, jotka hehkuvat kuin patterit. Ne kun on tarkoitettu noin kolmen tunnin (tai useamminkin) välein tyhjennettäväksi vauvan pikkuruiseen mahaan eikä siinä syötössä ole taukoja.

Lopulta tehdään synnytysosastolla grande finale, lääkärintarkastus vauvalle, jotta pääsette kotiin pikku nyytin kanssa. Tässä vaiheessa herkempien kannattaa jättää lukematta ja itse tilanteessa laittaa silmät kiinni.

Lääkäri ei meinaan vain hellästi silittele vauvaa ja totea sen olevan kunnossa. Vauva tutkitaan reippain ottein, heilutellaan raajoja useaan suuntaan, ja kehoakin, kokeillaan  kävelyheijastetta laittamalla vauva seisomaan tuettuna hetkeksi ja karuin näky on, kun lääkäri tutkii kallonluut, että ne ovat irtonaiset, jotta pää voi kasvaa. Hän liikuttelee kallonluita päänahan alla ja niiden liikehdinnän näkee selvästi. Sitten unohtamatta vauvan sukupuolisuutta, poikavauvan kivekset roplataan, että ne ovat varmasti laskeutuneet (sitä tekee sitten jatkossa tyyliin kaikki neuvolan tädit ja lääkärit, jotka eivät ole poikaa nähneet tai ei ole nähneet sitä johonkin aikaan).

[edit 2011: Tyyleissä on eroja. Toista lasta vilkaistiin, katsottiin kävelyheijaste, raajojen liikkuvuus, keltaisuus ja lähetettiin kotiin. Kiveksiä on tutkittu kaksi kertaa, lopputarkastuksissa synnytyssairaalassa ja neuvolassa]

Tästä sitten alkaa se suuri tuntematon, jännitysmatka kotona vauvan kanssa kahdestaan pärjäämiseen.

Mitä kannattaa olla kotona ennen vauvan tuloa sinne (oma listani välttämättömistä tavaroista)

* pari pakettia vaippoja ja kosteusliinoja pyllyn pyyhintää varten, vauvaöljyä pään hilseilyä sekä ihoa varten

* vaipanvaihtoalusta ja -paikka, missä se tehdään (erillinen ja kannellinen roskin on myös hyvä)

* vauvansänky, johon peitto, patja ja liinavaatteet (esim. pinnasänky, kehto, äitiyslaatikko, vaunukoppa, jne.)

* muutamia vauvanvaatteita kokoina 58-70 (mm. joka koossa pari paitaa/bodya, sukkahousut/potkuhousut)

* ulkovaatteet eli säänmukainen haalari, myssy, tossut ja mahdolliset tumput

* vauva-amme tai muu missä vauvan voi pestä mukavasti

* kantoliina ja imetystyyny (liinailu vapauttaa kädet ja tyynyä voi käyttää myös pulloruokinnassa)

* ylimääräistä rahaa, koska aina tulee jotain yllättävää, jota pitää hankkia vauvalle ennen hänen kotiin tuontia

Käsittelen vielä myyttiä, joka tulee jokaiselle vanhemmalle mieleen viimeistään silloin, kun tuomme pikku nyyttimme kotiin ja ensimmäiset kotipäivät kallistuvat yötä kohti. Tämä on myös myytti, jota henkilökohtaisesti vihaan eniten ja uskon, että se aiheuttaa varmasti monessa muussakin vilunväreitä.

Maikkari taas uutisoi seuraavaa vuonna 2008 (http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2008/12/771670):  Suomen syntyvyys suurinta 12 vuoteen: Julkaistu 30.12.2008 15:01 (päivitetty 20:03)  

Suomen syntyvyys on ollut tänä vuonna suurinta yli vuosikymmeneen. Tilastokeskuksen mukaan Suomeen syntyi lähes 60 000 lasta. ... Vuoden aikana Suomessa arvioidaan kuolleen vajaat 49 000 ihmistä. Suomen väkiluku on Tilastokeskuksen arvion mukaan vuoden 2008 lopussa 5 325 600.

Tietoa lapsikuolemista Suomessa lapsikuolleisuus on kansainvälisesti verrattuna maailman alhaisinta luokkaa.

Eniten lapsia kuolee kohtu- ja perinataaliajankohtana.
Vuonna 2007 syntyi kuolleena 202 lasta ja ensimmäisen ikävuoden aikana kuoli 161 lasta. Lasten kuolinsyyt vaihtelevat. Suurin osa syntyneistä lapsista kuolee lyhyen raskauden keston ja pienikokoisuuden vuoksi. Myös aivoverenvuoto, synnynnäiset epämuodostumat ja kromosomipoikkeavuudet ovat yleisimpiä vastasyntyneiden kuolinsyitä. Kätkytkuolemat olivat aikaisemmin suurin yksittäinen lasten kuolinsyy, mutta nykyään ne ovat vähentyneet.

Hiiteen media, äitimafia ja omat pelot, jos tuntuu kätkytkuolema pahalta, ota selvää asiasta virallisissa tahoista ja huomaat, ettei tosiaan ole syytä pelkoon.

Tämä on se viimeinen, paljon odotettu tapahtuma ennen vauvan saamista syliin ja uusien haasteiden taltuttamista. Tämä on se pelättu, ihmetelty, ilolla vastaan otettu tilanne, jonka kautta mahassa monta kuukautta majaansa pitänyt uusi ihmisenalku näkee ensimmäistä kertaa omin silmin ulkopuolisen valonlähteen, oli se sitten auringosta tai kattolampusta.

9. synnytyksen alkua voi nopeuttaa saunomalla, liikunnalla, siivoamisella tai kantamalla raskaita tavaroita.
Tiedän, että raskauden viimeiset viikot ovat tukalia olla, kun keho on kuin turvonnut vesipallo ja kaikki tuntuu järkyttävän hitaalta tehdä. Toisaalta miksi lisäisin vaikeaa oloani rehkimällä ja saunomalla, kun mikään näistä ei kuitenkaan toimi. Monet viimeisillään tai yliaikaisina (eli yli 41 viikoilla) olevat äidit toivovat pikkuhiljaa synnytyksen alkavan, jotta olo helpottuisi ja kokeilevat näitä kikkoja. Silti mitään ei tapahdu, verenpaineet nousevat entistä korkeammalle ja parhaimmillaan saa ylisuureksi kasvaneen jälkikasvunsa villiintymään mahassa ja potkimaan viimeisetkin hapen hituset ulos keuhkoista.

10. naisen valtaa pesänrakennusvietti viimeisillä raskausviikoilla
Uskoo ken haluaa, minä en. Eikö ole luonnollista haluta tulla siistiin kotiin rankan kokemuksen jälkeen (esimerkiksi loman), ettei tarvitsisi heti alkaa siivoamaan? Toisaalta mitä muuta viimeisillään olevat naiset kykenevät tekemään kuin makaamaan selälteen ja kiroillen selkäkipujaan. Jos joku pysyy rätti kädessä viimeiseen raskausviikkoon asti, löytyy syy ennemminkin persoonallisuudesta kuin raskausajan hormoneista.

Sitten.. Tästä eteenpäin puhun keisarileikkauksesta eli sektiosta, sillä siten olen lapseni maailmaan tuonut ja alatiesynnytyksestä en tiedä yhtään mitään (enkä myöskään synnytyssupistuksista tai lapsiveden tulosta).
Minulla on aina ollut paha synnytyspelko ja siksi minulle varattiin kaksi viikkoa etukäteen laskettua aikaa eli raskausviikolle 38 suunniteltu sektio.

11. synnytystapa määrittää sen, kuinka hyvä äiti olet
Ja tämän keksinyt voisi mennä oikeasti nurkkaan häpeämään. Kuinka kukaan kehtaa väittää, että yksi ainoa tapahtuma yhden päivän aikana voi määrittää kokonaiset 18 ja useammankin vuoden kasvu- ja kasvatustavat. Miten tapa synnyttää liittyy sinuun lapsen äitinä kymmenen kahdenkymmenen tai neljänkymmenen vuoden päästä? Eiköhän kymmenvuotiaalle kuitenkin merkitse enemmän äidin antaman rakkauden saaminen, huolenpito ja hyväksyminen kuin se, miten sitä on putkahtanut maailmaan.

12. sektio on kivulias toimenpide, josta toipuminen kestää pitkään
Tämä on aihe, johon en usko oleva yhtä oikeaa vastausta. Joillekin se on jälkikäteen kivulias, joillekin taas ei yhtään. Jotkut toipuvat siitä hyvin, joillekin tulee tulehduksia leikkuuhaavaan. Joillakin on myös leikkauspelko, joka voi monimutkistaa prosessia ennestään. Myös leikkuuhaava voi olla pystyssä tai vaakasuunnassa, se voi olla tehtynä äkkiä esimerkiksi hätäsektiossa täysnukutuksessa tai rauhassa äidin ollessa tajuissaan spinaalipuudutuksessa.

Tämän vuoksi laitan tähän oman näkemykseni ja kokemukseni sektion tapahtumista ja päätelkööt kukin siitä sitten mitä haluaa.

* Leikkausta edeltävä iltana alkoi paasto, joka jatkui seuraavaan päivään pitkälti leikkauksen ylikin. Kannattaa syödä tukevasti ennen määräaikaa, jotta jaksaa seuraavan päivän tohinoissa tolpillaan

* edit 2011: synnytyssairaalasta saadut polviin asti olevat tukisukat puetaan aamulla ennen kuin noustaan ylös sängystä. Niitä pidetään koko sen ajan, mitä ollaan sairaalassa eli pari päivää. 

* Leikkausaamuna mennään sairaalaan sovittuna kellonaikana ja ilmoittaudutaan synnytysosaston hoitajille, siis osastolle, joka on myös sama, jonne sitten päädyt takaisin vauvan kanssa (siitä myöhemmin...).

* Tämän jälkeen vaatteet vaihdetaan sairaalan vaatteisiin, jotka ovat myös samalla vaatteet, jotka sinulla on päällä leikkuusaliin mentäessä. (näin ennen: Voit myös saada reisiin asti olevat tukisukat, joiden pitäisi vähentää veritulppariskiä jaloissa. Jos niistä ei muuta iloa ole, ne ainakin lämmittävät.)

* vauvan sykettä seurataan noin puoli tuntia laitteella, johon kuuluu mahan ympäri laitettava "remmi".

* sitten hoitajat haluavat ajella häpykarvat häpykummulta leikkausta edeltävänä operaationa. Fiksuna voi edellisiltana höylätä kummun sileäksi ja siten ei joudu jännittyneenä käyttämään kertakäyttöisiä partakoneen teriä lähellä genitaaleja leikkauspäivänä.

* ja sitten odotetaan... ja odotetaan... Suunnitellut sektiot jäävät hätäsektioiden ja muiden kiireellisempien leikkauksien jälkeen, joten isossa synnytyssairaalassa sektioon pääseminen voi kestää... kauan. Suunnitellussa sektiossa on leikkausjärjestys ja ensimmäisenä jonossa voi myös päästä tunninkin kuluttua sisäänkirjaantumisesta.

Jos kuitenkin kestää pitkään ja sinulle alkaa tulla huono olo, niin kannattaa nykäistä hoitajia, sillä syömättömyys/juomattamuus kostautuu pian verensokerinlaskuna ja kuvotuksen tunteena.

* Kun pääsee leikkaussaliin, siellä odottelee leikkaava- ja anestesia-lääkäri sekä erinäinen lauma hoitajia ties millä titteleillä. Anestesialääkäri laittaa epiduraalin selkärankaan, ja minulla se laitettiin istuma-asennossa leikkauslaverin päällä istuen. Se taisi olla oikeasti spinaali-epiduraali, eli samaa ainetta nopeasti toimivana ja hitaasti poistuvana.

Silloin kun pistosta annetaan, ei saa liikkua, joka oli vaikeaa, koska epiduraalineulan osuessa jonnekin hermoon, jokin raaja nytkähti tahtomattani. Samalla aineen laittamiseen liittyi myös outoa kipua, jota on vaikea kuvailla, mutta jota en ollut aikaisemmin kokenut. Ehkä sitä voisi kuvata kivulla selkärangan sisällä, josta se sitten säteili eri puolille kehoa. Onneksi kuitenkin toimenpide ei kestänyt kuin alle minuutin, joten sellaisen kivun kyllä kestää vaikka hammasta purren.* kun epiduraali-spinaali on laitettu, jalat eivät enää toimi ja hoitajat nostavat ne laverin päälle eli menet makuuasentoon. Jalkoja ei kykene liikuttamaan tuossa tilassa ja kaikki rintalastasta alaspäin on turtana (paitsi voit tietty hengittää kuten tavallisestikin). Tässä välissä laitetaan se mahdollinen kumppani päätypuoleen, kanyyli käteen, happiviikset nenään ja leikkauspeite mahan ja pään väliin pystyyn, ettet pääse tirkistelemään omia vatsapeitteitään, kun sinut leikataan. Sitä myös kokeillaan, kuinka hyvin aistit kosketuksen ja lämmön ja hulluinta onkin, että kipu katoaa, kuumaa ja kylmää ei erota, mutta kosketuksen aistii silti iholla.

* Kun viimeinvauva on kapaloitu, näytetty äidilleen ja sitä on pidetty sylissä, tämän puoliso tai muu tuki lähtee vauvan mukana synnytysosastolle. Sinä jäät leikkuupöydälle kokoon kursittavaksi. Tässä kohtaa toteaisin, että minulla on kolme paikkaa, joissa haluaisin lukea lehteä, mutta minun ei ikinä annettaisi: tatuoitavana ollessa, kampaamossa hiustenleikkuussa ja sektion ompelemisessa. Se ehkä kuvaa parhaiten, kuinka puuduttavaa oli maata leikkuulaverilla, kun ei nähnyt, kuullut tai tuntenut mitään, mitä mahapuolella tehtiin. Varmaan, jos olisi jalat toimineet, olisin yrittänyt pystyyn, niin normaali olo minulla oli, vaikka samaan aikaan leikkaava lääkäri ompelikin vatsaani kasaan. Kokoon kursimisessa meni noin 30-60 minuuttia, eli siihen kului paljon pidempi aika kuin auki leikataessa.

13. Syntynyt vauva herättää heti äidinvaistot ja rakkauden lasta kohtaan. vauva on myös kaunis heti synnyttyään vanhempien mielestä.

Juuri syntynyt vauva ei ole nätti, ellei sitten tykkää ryppyisesta, limaisesta, verisestä ja mahdollisesti sinisestä oliosta, jolla on mahdollisesti luomet turvoksissa kiinni ja pientä itkuisaa ääntä tulee avonaisesta suusta. Toisaalta vauva on hyvinkin ihastuttava heti, kun se pestään, väri muuttuu pinkiksi, napanuora leikataan ja se kapaloidaan. Silloin vauva näyttää vauvalta ja on, vauva.

Toisaalta vauva ei saata herättää muuta kuin ihmetystä, kuten tuliko tuo minusta? onpa se iso/pieni? onpa se ryppyinen, oudon näköinen, onkohan sillä minun vai isänsä silmät, jne.
Voi myös olla, että vauva ei tunnu omalta tai on jotenkin niin vieras, ettei oikein osaa suhtautua uuteen tulokkaaseen äidillisesti rakastaen.

Voidaan myös ajatella, että tunteiden tuleminen vauvan ja äidin välille on sama, kun kahden toisilleen vieraalle ihmiselle. Jos nyt on sitä tyyppiä, että salamarakastuu ensisilmäyksellä, luultavasti yhteys vauvaankin löytyy samalla tavalla. Jos taas on rauhallisempaa sorttia, sitä kuulostelee millainen tämä uusi ihminen on, katselee sen piirteitä ja opettelee tuntemaan vauvan ensin ilman kiihtynyttä sydämentykytystä ja rakkaudenpaloa. Kyllä se rakkaus tulee myöhemminkin, sille vaan pitää antaa aikaa.

Jäin siis sektiossa siihen, että minut ommeltiin kasaan leikkusalissa. Siitä siis jatketaan.

* kun ompeleet on tehty, siirretään sinut lakanalla laverilta sairaalasänkyyn, joka työnnetään heräämöön. Siellä sinun verenpainetta, sydämen sykettä ja happisaturaatiota seurataan monitorilla pääsi yläpuolella ja mahan päälle laitetaan paino, joka auttaa haavan tyrehtymisesssä.

Aika ajoin hoitaja käy luonasi tarkistamassa miten voit ja painelee mahaasi edistääkseen kohdun supistumista. Heräämössä vierähtää noin pari tuntia samaan aikaan, kun oma vauva on synnytysosastolla miehen tai muun tukihenkilön sekä tietty hoitajien kanssa.

* Kipuja ei ole, sillä kipupumpusta elimistöön tulee morfiinia. Oloni ei siitä huolimatta ollut tokkurainen vaan ajatukset kirkkaat. Yllättävä sivuoire morfiinista tuli kutinana, joka keskittyi kasvojen ja kaulan alueelle. Oli melkein mahdotonta olla koko ajan rapsuttamatta ja oire poistui vasta synnytysosastolla.

* Heräämössä ollessa spinaali-epipuraalin vaikutus haihtuu pikku hiljaa ja liikuntakykysi alkaa palautua. Minulle neuvottiin, että jalkoja pitäisi yrittää liikutella heti, kun siihen kykenee, jotta palautuminen alkaisi nopeammin ja veritulppariski pienenisi. Olikin outoa, kun tunsin olevani lantiosta alaspäin halvaantunut.

Kun sain sitten itseäni liikuteltua, alkoi ensin jaloistani liikkua reidet, sitten koko jalka ja jalkaterät. Jalkojani oli vaikea saada nostettua koukkuun, mutta siinäkin lopulta onnistuin. Viimeisenä käskyvaltani palautui varpaisiin. Heräämössä aika kuluu hitaasti ja olisi ollut mukavaa, jos olisin tajunnut ottaa lukemista mukaan

[edit 2011: Toisella sektio-kerralla mies toi lehtiä luettavaksi, aika meni siten paljon nopeammin]. Kun hoitajat sitten totesivat, että voisin siirtyä synnytysosastolle, minut kärrättiin vuoteessa sinne.

Synnytysosastolla oli sitten jälleen näkeminen vauvan kanssa. Vauva oli yhä pieni ja ryppyinen ja nukkui paljon. Olin halunnut, ettei minua ja vauvaa tultaisi katsomaan leikkauspäivänä, sillä minun piti pysyä aloillani vuoteessa 12 tuntia ja se ei olisi onnistunut, jos siellä olisi vieraita käynyt (tästäkin myöhemmin).

Minulla oli vielä kanyyli kädessä ja virtsakatetri ja vihdoin sain juoda niin paljon kuin halusin, mutta syömisiäni vielä muistaakseni rajoitettiin. Mies oli tietysti yhtä puulla päähän lyöty kuin minäkin koko hommasta.

[edit 2011: vuoteessa makuuttaminen oli lyhennetty 8 tuntiin ja sängystä ei saanut nousta yksin. Ravintona oli tosiaan leikkauspäivänä nesteet ja mehukeitot, koska leikkaus voi kuulemma aiheuttaa joillakin suolistossa sokkitilan ja siten ummetusta]

Tässä sitä siis ollaan, viimeisellä kolmanneksella eli vauvaa on kannettu mahassa yli puoli vuotta. Maha on nyt selkeästi ulkonevan pinkeä, se ei näytä enää alkavalta kaljamahalta tai lisämakkaroilta vyötäröllä. Rinnat ovat myös kasvaneet ja jossain vaiheessa niistä alkaa vuotamaan pieniä määriä kirkasta, kellertävää nestettä eli niin suuresti ylistettyä, rasvaista alkumaitoa eli ternimaitoa. Loppuraskaudessa on omat haasteensa, kuten;

Yöstä selviytyminen

Vessassa käynnit ovat nyt lisääntynyt ja ehkä ne yölliset vessareissut harjoittavatkin tulevaa varten, kun vastasyntynyt heräilee öisin nälkäänsä ja tuore äiti huoltaa tuota tarvetta. Raskausaikana vessakäynnit kuitenkin vain rasittavat juuri silloin, kun olet juuri löytänyt sen mukavan asennon mahasi kanssa, joka on lähinnä kylki- tai selälteen asento. Valitettavasti selälteen alkaa usein tulla huono olo tai vähintään sitä kuorsaa painon ollessa huipussaan. Kylkiasento tarkoittaa sitten tasantarkkaan kyljenteen nukkumista, sillä edes osittain mahalteen on turha kuvitellakaan päääsevänsä ja sitä lähinnä uneksiikin siitä ihanuudesta.

Joillekin onkin tyynyistä apua asennon löytämisestä yöllä. Tyyny jalkojen väliin helpottaa kummasti oloa ja tyynyn halailua kannattaa kokeilla, jos mies on sitä sorttia, ettei oikein lämpeä lähekkäin nukkumisesta. Myös toista peitto voi käyttää esimerkiksi selän takana tukemassa puolikylki/selälteen asentoa, joka taas helpottaa huonoa oloa mutta ei useinkaan kuorsausta.

Jos loppuraskaudessa kärsii jalkojen turvotuksista tai yöllisistä krampeista, voi kokeilla polvenpituisia tukisukkia, villasukkia tai säärystimiä yöksi.

Suuri maha

Vauvan potkut ja nyrkkeilyt alkavat myös tuntua ja näkyä. Ensin pieninä hipaisuina mahassa outoina porinoina ja kutinoina, sitten ihan kunnolla tuntuvina liikkeinä, joissa nahka venyy ja vauvan selän tai pään voi tuntea kättä vasten, kun hiukan painaa mahan sivusta.

Tässä vaiheessa useimmat äidit huokailevat onnesta, isät puhisevat intoa ja tututkin haluavat päästä osalliseksi vauvan ensikosketuksesta ulkomaailmaan koskettelemalla mahaasi siinä toivossa, että vauva osuisi juuri siihen kohtaan, jossa he kättään pitelevät. Pahinta kuitenkin on, että vauva kasvaa koko ajan mahassa ja loppuvaiheessa (jos vauva on pää alaspäin) ne pikkuruiset varpaat ja kantapäät kaivautuvat ikävästi kylkikuiden alle, jolloin kaverin liikkuessa tuntuu että närästää, ei saa henkeä ja muutenkin ahdistaa. Samoin pään painaminen lanneluita vasten tuntuu outona paineena lantiossa ja alapäässä sekä kävely muuttuu hankalaksi viimeistään tällöin.

Loppuraskauteen kuuluu myös ihan omia pelkoja, joita viljellään kohta tuleville äideille;

8. jos et tunne vauvan liikuvan 5 minuuttiin, vauvalla on jotakin vakavaa hätänä.
Tämä on yksi ikävimmistä myyteistä, joka aiheuttaa varmaan kaikille sen kuuleville äideille harmaita hiuksia ja hirveää huolta pikkuisesta. Pahimmillaan sitä hysteerisesti kuulostelee vauvan liikkeitä ympäri vuorokaudenja jos se ei hetkeen liiku, mahaa hölskytellään, jolloin yleensä ärtynyt vauva potkaiseekin kipakasti.
Miksi sitten tämä on myytti? On totta, että jokin häiriö voi estää vauvan elintoimintoja, voi tulla raskausmyrkytys, yms. mutta normaalisti edennyt raskaus harvemmin teettää mitään ikäviä temppuja loppumetreillä.
Toisekseen, vauvatkin nukkuvat, jolloin niiden liikkeet ovat niin pieniä, ettei niitä välttämättä tunne. Vauva saattaa myös olla istukkaan päin tai istukka mahanpuolella kiinni, jolloin liikkeitä vaan ei tunne. Vauvan liikkeitä ei muutenkaan tunne, ellei ne kohdistu selkärankaan yms. lähistön luihin tai venytä ihoa. Elimissä kun ei ole tuntosensoreita niin tiuhassa, että pikku potkut maksaan tuntuisivat.

Viimeinen kolmannes on fyysisesti raskasta, jolloin mikään asento ei ole hyvä, alaselkää sattuu (alaselän särkyjä vähentää se raskaustukivyö, josta jo aikaisemminkin mainitsin) ja käveleminen on lyhyitä matkoja pitäen taukoja parin metrin välein.

Se on myös aikaa, jolloin tuntee itsensä hyvin paksuksi ja hyödyttömäksi, koska ei kykene tekemään samalla tavoin asioita, kuin ennen raskautta. Miltä kuulostaa esimerkiksi se, että miehen pitää laittaa ulkokengät jalkaan, kun et itse saa tai et pääse lattialta ylös muuten kuin konttaus-asennon kautta.

Samalla kroppa myös tekee koesupistuksia, joissa maha muuttuu kovaksi ja se tuntuu kramppaavan. Kipuja saattaa myös esiintyä lantionseudulla (humpuukilta kuulostava mutta erittäin tehokas apu särkyihin on kauratyyny, jonka voi laittaa mikroon lämpenemään ja sitten ristiselälle. Toinen apu kuumat suihkut, mutta vauva yleensä protestoi kuumasta vedestä aika nopeastikin, jos kuuma vesi lämmittää myös mahaa).

Itse myönnän soittaneeni terveysneuvontaan (p.10023) niin monta kertaa useasti päivässä, että oppivat tuntemaan minut nimeltä. Yleensä kysymys oli juuri koesupistuksista tai jostain muusta yhtä pikkuisesta asiasta, mutta onneksi he ymmärsivät kun mainitsin sanat ´ensimmäinen raskaus´. Sitä siis suuntaa viimein ajatukset synnytykseen, tuohon pakolliseen tosiasiaan, että se vauva on myös jotenkin saatava ulos sinusta. 

Pikku hiljaa sitä ajatukset kääntyvät kohti tulevaa synnytystä ja viimeistään nyt sitä kaivaa kaiken maailman nettisivuja, opuksia ja lehtiä sikiön kehityksestä viikoittain. Mahdollisesti nainen myös liittyy samaan aikaan synnyttävien foorumiin ja laittaa itselleen ties minkä sivustojen raskauslaskureita nettiin itselleen. Jotkut taitavat myös osallistua raskausajan liikuntakursseille, joissa oikein huomioidaan raskaaksi tuleminen.

6. Raskausaika lähentää perhesuhteita ja tuo tulevia äitejä yhteen

Jotkut ajattelevat raskauden parantavan parisuhteen ja lähentävän välejä etäisiin sisaruksiin ja lauhduttavan epämiellyttävää anoppia. Valitettavasti näin ei ole. Kumppani on yhtä ilkeä kuin ennenkin pahalle päälle tullessaan vaikka toisaalta saattaa huomioida sinua muuten. Raskaus voi myös kärjistää tulehtuneen suhteen äärimmilleen ja johtaa eroon. Toisaalta etäiset sisarukset voivat kerran, pari kutsua sinut käymään lähinnä uteliaisuuttaan mutta pysyvästä lähentymisestä ei ole kyse ettet sitten itse ala lämmittelemään välejä uudelleen. Sama saattaa tapahtua myös vauvan synnyttyä.

Ja siitä anopista... Parhaimmillaan epämiellyttävä anoppi muuttuu vielä kärkkäämmäksi puuttumaan asioihisi ja vähintään jakaa omaa elämänkokemustaan raskaudesta ja vauvasta, pahimmillaan anoppi muuttaa teille asumaan ja ottaa ohjakset kodissanne.
Toisin sanoen raskaus ei oikeastaan eroa esimerkiksi uudesta koiranpennusta, sillä se on jännittävä, uteliaisuutta herättävä ja  kiva juttu, mutta vauva on sinun vastuulla ja sinun hoidettava. Kukaan muu ei sitä huolta suostu kantamaan ja se kannattaa vain hyväksyä vaikka neuvojia löytyy enemmän kuin haluaisi.

Tässä vaiheessa kääntää katseensa myös kehoonsa ja alkaa miettimään mitä muutoksia sitä kokee viimeisellä kolmaksella.

Loogistahan on, että rinnat ja maha kasvaa, mutta onko kukaan kertonut, että raskaus saattaa kehittää lisää luomia kehoon? On aika järkyttävää tajuta, että eilen vielä silkoinen ja kalankalpoinen kylki on yön jäljiltä alkanut kehittämään luomiryhmää itseensä. Tai ennen niin pieni ja ihonmyötäinen luomi onkin päättänyt ulkoontua ja kasvattaa karvoja.. Sitä aletaan myös varoittelemaan raskausarvista ja jokainen tuleva äiti tulee kuulemaan 99,99% varmasti tämän seuraavan myytin:

7. ihonrasvaus vatsassa estää raskausarpien muodostumisen

Eipä muuten yksin estä, vaan kaipaa mahan avuksi raskaustukivyötä (auttavat myös viimeisellä kolmanneksella kannettelemaan raskausmahan painoa niin, ettei hölsky ja heilu liikkuessa). Emmehän me rasvaile rintojakaan raskausarpien ja rupsahtamisen estämiseksi vaan käytämme rintaliivejä siihen hommaan. On ihan luonnollista, että kehossamme oleva painava kohta alkaa maan vetovoimasta roikkua ja iho repeillä. Toisaalta jos on ollut pinkeäihoinen maha ei-raskaana, luultavasti arvet tulevat joka tapauksessa, kun iho venyy (sama tapahtuisi, jos lihoaisi nopeasti). Itse olen aina ollut huono rasvaamaan ihoani, mutta tukivyötä käytin ympärivuorokauden ensimmäisen raskauden aikana, eikä tullut raskausarpia mahaan.

[edit 2011: Toisessa raskaudessa käytin tukivyötä vain päivisin ja erään yön jäljiltä onnistuin saamaan pienet raskausarvet mahaan ennen kuin aloin taas käyttämään tukivyötä kokoaikasesti. Suosittelen hankkimaan myös tukiliivit mahanseudulle raskauden jälkeen, palauttaa kehon nopeammin alkuperäiseen muotoonsa tai ainakin se toimi minulla =)]

Tähän aikaan aletaan myös etsimään valmiiksi ns. äitiysvaatteita, kuten isoja paitoja ja joustovyötäröllisiä verkkareita oman kaapin pohjalta. Suosittuja tapoja on myös ryöstää miehen vaatekaappi tai saada lahjoutuksina toisilta, jo synnyttäneiltä äideiltä äitiysvaatteita. Lopulta käydään ihan ostoksilla joko alan liikkeessä tai normaaleissa vaatekaupoissa (aika useissa on äitiysvaatteita piilossa kaupan takaosassa tai sitten niiden kohdalle ei ole merkitty äitiysvaatteet, joka tuo mieleen, onkohan raskaus vaatekauppiaiden mielestä jotain sellaista, josta ei saisi muistuttaa ei-raskaana olevaa valtaväestöä?).

[edit 2011: myös internet on valtava aarreaitta odottavalle ja synnyttäneelle äidille. Nykyään löytyy monta nettikauppaa täynnä äitiysvaatteita ja huuto.net pursuaa myös ONNEKSI käytettyjä vaatteita kaikenkokoisille äideille]

Minulle mystiset äitiysliivit ja -vaatteet olivat aikamoisen etsinnän kohde. Kuin graalinmaljaa etsin mustia, kaarituellisia imetysliivejä sokoksesta, stokmannilta, H&M:stä, Kapphallista, Tarjoustalosta, Seppälästä, jne. Kävin jopa alan liikkeissä ja käännyin pois hinnat ja valkoisen värin nähtyäni. Onneksi kuitenkin löytyi sopivat mutta sitten olikin se toinen ongelma, kuinka isoiksi oikein rintani kasvaisisivat? Päättelin, että jos laitan kämmenen rinnan lisäksi rintaliiveihin, sen pitäisi riittää ja se oli ihan hyvä tapa mitata rintaliivin koko sopivaksi.

[edit 2011: Kaarituelliset rintaliivit ovat ok raskausaikana mutta toisen lapsen kanssa huomasin, että imettäessä rinnat vaihtelivat sen verran muotoa päivän mittaan tyhjentyessään/täyttyessään maidosta, ettei kaarituelliset rintaliivit oikein pysyneet vauhdissa mukana vaan hankasivat. Toinen tarkastelunaihe oli kupit, joiden piti olla saumattomat koska saumat hiersivät herkkiä nännejä vauvan jo valmiiksi imettyä ne aroiksi]

Toinen tuskailuni aihe olivat äitiysvaatteet, jotka tuntuivat oikein korostavan kasvavaa mahaa tai olevan sitten aivan kauhean kuosisia. Toisaalta hämmästelin useasti ns. tuupeja, joita oli tarkoitus laittaa mahaa peittämään, jos pusero olisikin liian lyhyt. Itse ratkaisin lopulta vaateongelman ylisuurilla tai joustinvyötäröisillä housuilla (jos on varaa ja ostat äitiyshousuja, niin ota oma kokosi, sillä ne on mitoitettu niin, että ne eivät tule liian pieniksi edes loppuraskaudessa), empire-leikkauksin olevilla paidoilla ja löysillä neuleilla ja tämä toimi vähän liiankin hyvin, sillä vasta kolme kuukautta ennen synnytystä joku asiasta tietämätön huomasi raskauteni. Ja näin on käynyt jo kaksi kertaa!!! Ehkä sitä vaan odotetaan raskaana olevien haluavan esitellä mahaansa kaikille ja kaiken aikaa samalla asettuen vieraiden ihmisten neuvoille ja ahdisteluille alttiiksi, mutta minua se ei ainakaan kiinnostanut.

Tämä on sitä aikaa, kun pääset näkemään ultrassa lapsesi muodot ja kuulet neuvolassa hänen sydämen sykkeen. Maha saattaa hiukan pullottaa mutta mitään suuria muutoksia ei kehossa tunnu, mitä nyt vanhat tiukat farkut ei enää mahdu päälle ja rinnat ovat saattaneet kasvaneet vähintään yhden kuppikoon. Yleensä tässä vaiheessa aletaan varoittelemaan taas myyttien voimasta.

3. raskaana olevan mielialat heittelevät rajusti

Raskaana olo ei kuitenkaan muuta persoonallisuutta, joten jos ei muutenkaan ole hirveän räiskyvä luonteeltaan, ei sitä yht'äkkiä muutu itkuisaksi tai raivoavaksi kummajaiseksi. Kuitenkin raskaus on aikaa, jolloin nainen käy läpi suurta elämänmullistusta, sitä miettii miten elämä muuttuu vauvan myötä ja kuinka pärjään sen kanssa? Kaikki tunteet ovat mahdollisia; kärsimättömyyttä, pelkoa, onnea, iloa, ärtymystä, suuttumusta. Minulla tunteet herkistyivät loppuraskaudessa mutta vasta vauvan syntymän jälkeen koin tunnemyrskyjä, jotka onneksi tasoittuivat lapsen kasvaessa.

4. raskaana olevalla on kummallisia syömishimoja

Jos ravintopuoli on kunnossa, saa tarpeeksi vitamiineja, kuituja, kalkkia ja rautaa ruuasta tai ravintolisistä, niin mitään outoja halua ei ilmeenny. Tosin viimeisillään olevalla saattaa tulla kova makeanhimo ja suklaata sekä karkkia saattaa kulua enemmän kuin normaalisti. Myös niillä, jotka yleensä eivät makeaan yleensä koske. Voi myös käydä niin, että makea kuvottaa ja suolainen maistuu parhaimmalta. Tai jokin aine tai juoma on erityisen hyvää raskauden aikana ja sen jälkeen sitä ihmettelee kuinka pystyi syömään/juomaan sitä joka päivä. Itselläni viimesilläni ensimmäisessä raskaudessa suklaa ja jäätelö oli kova juttu sekä toisessa raskaudessa jäätee ja puuro voisilmällä. Vitamiineista voinen suositella kalanmaksaöljykapseleita, d-vitamiinia ja raskaanaoleville tarkoitettua kalkki/vitamiinitabletteja.

5. Raskauden aikana seksihimot vähenee tai loppuvat kokonaan

Seksielämä saa tässä vaiheessa ensimmäisen muistutuksen siitä, että nainen on raskaana. Himot eivät yleensä vähene tai lisäänny, mutta kaikki asennot eivät enää onnistu pinkeän mahan takia. Lähetyssaarnaaja ja mahalteen -asennot voi olla syytä unohtaa raskauden jälkeiseen aikaan mutta suurin osa muista asennoista onnistuu aivan normaalisti. Parin kannattaakin käyttää aikaa ja mielikuvitusta sängyssä raskausaikana, sillä vauvan syntymän jälkeen kiireettömän seksin mukavasti sängyssä voi unohtaa pääsääntöisesti pariksi vuodeksi. Seksiä kannattaa ja pitääkin harrastaa sekä raskausaikana että vauvan syntymän jälkeenkin, sillä se normalisoi tilannetta eikä kummallekaan osapuolelle tule siten seksuaalisia turhautumia.

"Onneksi olkoon", sanovat useimmat, joille kerrot alkaneesta raskaudestasi.

Vielä useampi haluaa lisätä samaan hengenvetoon vielä kieltoja ja ohjeita raskautta ajatellen, halusit sitten kuulla niitä tai et. Saat kuulla moneen kertaan, ettet saa juoda pisaraakaan alkoholia tai polttaa yhtäkään tupakkaa, et saa nostella mitään raskasta ja saunominenkin on vähintäänkin kyseenalainen juttu. Terveellisestä ruokavaliosta usein myös puhutaan ja liikunnankin pitäisi olla lapsimyönteistä joogaa tai kävelyä.

Perusteluina kuulee usein nämä pelot sairauksista, epämuodostumista ja keskenmenoista enkä väitä, että ne ovat täysin perättömiä. Toisaalta pieni määrä alkoholia silloin tällöin tai alle 5 tupakkaa päivässä ei todistetusti vahingoita lasta, vaan ne tutkimustulokset vahingoittuneista sikiöistä ovat juuri alkoholin suurkuluttajista ja yli 10 tupakkaa päivässä polttavista äideistä. Lisäaineista ja makeutusaineista väännetään myös paljon kauhukuvia ja pahimmillaan raskaana oleva nainen ei uskalla syödä ja juoda oikein mitään peläten aiheuttavansa sikiölle allergioita ja neurologisia vaurioita. Toisaalta tässäkin voi taas mennä "kohtuus kaikessa" - ajattelulla eikä luomuruokaan siirtyminen ole pakollista. Jos syö/juo muuten tasapuolisesti (terveellisesti) eri aineksia, niin silloin tälloin nautitut light-tuotteet tai tuoteselostuksen tavoittamattomissa olevat ruuat voi mielestäni huoletta nauttia. Samoin painavat esineet ja muut siirrot voi tehdä omaa kehoa kuunnellen ja kukapa niin ei lopettaisi silloin, kun kroppa menee voimattomaksi ja henkeä ahdistaa liikaa rehkittyään.

Joskus tuntuukin, että syyllistämällä ja peloittelemalla koetetaan saada uusi äiti ruotuun heti alkuunsa ja tätä harrastavat niin siskot, äidit, tädit kuin tuntemattomatkin. Olenkin nimennyt nämä äitimyyttien ylläpitäjät äitimafiaksi, jotka eivät voi ymmärtää sellaista äitiä, joka ei käy liikkumassa säännöllisesti tai syö joka päivä salaatteja. Sehän onkin järkyttävää, että tuleva äiti syö vitamiineja ja kalkkia tabletteina eikä hehku odotusajan onnea vaan käyttäytyykin yhä kuin ennen raskauttakin.

Tämä on myös se aika, jolloin mennään neuvolaan ja sanot ensimmäisen kerran ääneen oman terveysaseman ilmoittautumisluukulla tuntemattomalle ihmiselle "olen raskaana" ja vastaat kysymykseen haluatko pitää lapsen vai et. Vastaanottovirkailija sitten katselee vastauksiesi ja asuinpaikkasi mukaan aikoja lääkäriin ja terveydenhoitajalle (neuvolaan), antaa varauslappuset ja lähettää eteenpäin.  Enkä muuten tiedä mitään muuta tapahtumaa naisen elämässä, jossa naisen sisuskaluja tutkitaan yhä usein ja antaumuksella kuin raskaana ollessa. Tuntuukin, että raskausaikana sitä on jalat levällään koko ajan lääkäriä tavatessa.
[edit 2011: gynekologisia tutkimuksia on vähennetty ja alapään kanssa puljataan pääsääntöisesti kolme kertaa raskaudenaikana; ensiultrassa synnytyssairaalassa jos vauva ei vielä näy mahanahan läpi, keskiraskaudessa ja loppuraskaudessa. Synnytystä ottamatta lukuun viimeinen gynetutkinta tehdään lopputarkastuksen yhteydessä noin kuukausi synnytyksen jälkeen.

Jo raskauden alussa törmää usein kahteen myyttiin, jotka ovat täysin perättömiä.

1. Raskaus kestää 9 kuukautta
Viimeistään neuvolassa selviää, että raskausviikkoja on 40 eli nopealla laskutoimituksellakin raskaus voi 10 kuukautta vastoin kaikkea median ja elokuvien antama mielikuvaa riippuen milloin tuli raskaaksi. Toisilla se menee yli melkein kuukaudella eli 43 viikkoa voi kepeästi vierähtää raskaana ja toisilla se voi mennä alle. 38. raskausviikon jälkeen vauvaa ei enää tulkita keskoseksi.

2. Raskaaksi tulemisen tietää aamuoksentelusta
Raskaaksi tulosta varmempi merkki on kuukautisten poisjäänti ja outo tunne rinnoissa. Ne tuntuvat painavan omituisesti ja iho tuntuu niissä kireältä, rinnat saattavat aristaa mutta ei samalla tavalla kuin kuukautisten aikoihin. Aamu- tai iltaoksentelu tulee kuvioihin vasta siinä kolmannen raskauskuukauden aikoihin (jos tulee ollenkaan), joten silloin on jo vähän liian myöhäistä miettiä raskaana oloaan.
Joskus on vain huono olo koko ajan ja joillakin alkuraskaus ei tee minkäänlaisia "oireita" tai tunnu missään, joten paras tapa varmistaa raskaus, on ostaa se edullinen raskaustesti ja tehdä se mahdollisimman pian ihan oman mielenrauhan takia.

Harva raskaaksi tuleminen on todella loppuun ajateltu asia.

Sitä on voitu suunnitella, päättää siitä, pyrkiä siihen tai antaa vain luonnon hoitaa sen tapahtumisen, mutta raskaus aina yllättää, oli se sitten miten toivottua tahansa.

Raskaus itsessään herättää monenlaisia tunteita eri ihmisissä. Joillekin se olisi kauhistus ja toisille sen mainitseminen aiheuttaa surua, koska se ei onnistu kaikista tempuista huolimatta. Joskus kyseessä voi jopa olla sama ihminen eri vuosina ja elämäntilanteissa. Joillekin raskaaksi tulo on niin helppoa, että jättää vain ehkäisyn pois ja kuukauden sisällä taika on tapahtunut. Jotkut suunnittelevat lapsen saannin tiettyyn vuodenaikaan tai jopa kuukauteen (onnistunee suuninpiirtein siten, että laskee raskaaksitulokuukauden mukaan 9 kuukauteen) ja joillekin vuosien lapsettomuuden jälkeen yrityksistä huolimatta viimein saatu lapsi on siunaus jo sellaisenaan.

En usko, että monikaan nainen ottaa rauhallisesti raskaus-epäilyjensä kanssa ja viimeistään silloin, kun on apteekista tai muualta hankkimansa/saadun raskaustestin kanssa lukkiutunut vessaan, mielenrauha säröilee ja sitä jännittää sekä pelkääkin lopputulosta.

"Olenko raskaana vai en? Mitä jos olen? Mitä jos en? Mitä sanon muille tai sanonko yhtään mitään kenellekään? Haluanko oikeasti olla raskaana?" Erilaiset kysymykset sinkoilevat päässä ne pari tuskan täyttämää minuuttia, jotka kestävät siinä, että raskaustesti mystisten kemiallisten reaktioidensa ansiosta osaa vastata näihin kipeästi esitettyihin sisäisiin ajatuksiin tulevaisuudesta, läheisten reaktioista ja orastavasta toivosta/pelosta ja ZADAM, siinä ne sitten ovat, kaksi sinistä viivaa, jotka eivät katoa silmien siristelystä ja pois katsomisesta huolimatta minnekään.

Siinä sinä sitten olet, raskaustesti kädessä ja mietit kuumeisesti mitä nyt pitäisi tehdä. Mennäkö tuulettaen ympäri kotia, maita ja mantuja, soitella läpi läheiset ja tuttavat vaiko olla vaan hissukseen, jättää kertomatta kenellekään ja miettiä mitä nyt eteen. Luultavasti suurin osa tekee jotain tältä väliltä, enkä usko, että on "oikeaa" tapaa reagoida raskauteensa. Mielestäni on meillä naisilla oikeus olla asiasta järkyttynyt, pelästynyt, iloinen tai ahdistunut, kaikki tunneskaalan eri varitaatiot saattavat käydä sekunnin murto-osasta tunteihin sisiskunnan läpi ennen kuin mielenrauha palautuu ja totuus pikkuhiljaa tihkuu tajuntaan, olen raskaana.

Ja parasta on, ettei vielä siinä vaiheessa raskaus tunnu missään, ei näy missään ja ainoa raskauttava todiste koko asiasta on se pirun raskaustesti, joka yhä neutraalisti kertoo koko maailmalle, että tähän pissannut naishenkilö on raskaana, odottaa lasta.